Yö leijuu surinaa

 Haastesanat: yö, leijuu, surinaa, säksätystä, hoitaja

Olisipa joku, joka hoitaisi

nämä kaikki ilmassa leijuvat asiat,

jotka surisevat päässäni.

Joskus tuntuu, ettei surina lakkaa

vaikka olisi jo yö.

Irti päästäminen - siinä täysi työ.

Miksi taas säksätän

eikä pinna kestä?

Saisipa kellua uimapatjalla,

loikoa riippumatossa.

Arki tikittää,se surisee.

Levollisuus pyhä, älä leiju pois.

Yöhoitaja

sekin jokainen vanhempi on.

Leijuu unen ja valveen rajalla,

muistot surisevan sumeita.

Elokuun yöt - lämmönrippeet leijuu.

Kaikkialla heinäsirkkojen säksätystä,

moottoriveneen surinaa.

Kaipauksentäyteistä.

Hahtuvia, paistetta - onnellinen

 Haastesanat: hahtuva, onnellinen, paiste

 

Ne lentävät, nuo hahtuvat

ilta-auringossa

haikeutta, iloa mukanansa.

Kunpa samoin puhaltaisin

sinulle elämääsi hyvät vauhdit.

Vesi lämmin viimein

kahlatessa onnellinen

äiti ja lapsi, kauan ja kauas.

 

Tämä paiste, kirkkaus, sininen selkeys

kaiken kylmän jälkeen. 

Kuinka onnellinen? 

Ei sanat riitä.

Läsnäoloa, jälkiä, lähtemisiä

 Miten voi lähteä 

jollei ole ollut läsnä

sydämessä, sydämestä?

Jäljen minkä värisen

jätän taakseni?

Näkeekö siinä hyväksyntää

sateenkaaren alla kaikki?

Vaikkei voi jättää jälkeensä

kaikkea sitä mitä ajatteli,

toivoi, halusi, pysyvää

kesämökkeineen kaikkineen

voi jättää niin, niin paljon

elämäntarinaan, sydämeen, muistojen albumeihin.

Pysähtyminen, kaikenlaista, tarinoita

 Haastesanoina: pysähtyminen, paksut, kaikenlaista, onnistua, arvokkaita, tarinoita

Kevään ensimmäiset

riippumattovauhdit.

Kevään ensimmäiset

simpukanetsintäretket.

Pysähtyminen. 

Kevään ensimmäinen 

valkovuokkokimppu.

Hetkeen pysähtyminen.

 

Päiväkirjani ovat paksut,

pitävät sisällään kaikenlaista

ja kaikenlaisia tunteita.

Muistoja arvokkaita,

tärkeitä arkitarinoita,

joita joskus onnistuu 

tallentamaan pysähtyneiksi still-kuviksi

kuin säilöisi hetken 

aarrekiven lailla lasipurkkiin.

 

Vaatekerrokset niin paksut,

kypärämyssykin valtava.

Alla pieni ihminen,

minä katsomaan pysähdyn.

Sinä meille kaikille, ja Jumalalle

rakas, arvokas, ihme.

 

Onnistumista mietin,

on tullut taas mokattua kaikenlaista, 

ja olenko käyttänyt aikaani

siihen, mikä on arvokasta, arvokkainta?

Olen onnistunut olemaan - ihminen,

epätäydellinen.

Se on ihmisyyden tarina.

Katson ylös ja tiedän: anteeksi sain,

kelpaan, riitän, ja enemmän - olen helmi, aarre.

 

Tarinoita arvokkaita

kirjaston salin lattialla

pehmohiirillä, tammenterhoilla

elämän perusasioita esitän. 

Päiväkodissa onnistuu saamaan 

tuhteja elämän eväitä.

Pulputtaa, villasukka ja harmaata

Verkoston kirjoittajat -kanssaryhmäläisen valitsemista haastesanoista syntyi yhtä jos toistakin mietettä ja ajatusvirtaa. Kirjoitukset ovat useammalta viikolta eri hetkistä ja eri tunnetiloista, toisistaan irrallisia.

Kaikkia tunteita saa tuntea,

niistä voi puhua,

tutkailla harmaan sävyjä niissä,

kaikkia värisävyjä,

ja puristaa ne kuiviin kuin pyykit.

Mitä vetäisin suojakseni

tässä tilanteessa

kuin hupparin, villasukat ja pipon?

Henkistä kerrospukeutumista tarvitsen.

Rukouksen, työnohjauksen, ystävän, 

puolison, päiväkirjan, vapaa-aamun,

avun pyytämisen, jostain irti päästämisen,

vielä jonkin muun?

Pue minut Jumala,

kun kaikki juuttuu puolitiehen.

Harmaata, liian harmaata

kuin liisteripuuro,

jollei yhtään 

vapaa-ajan valopilkkua

kalenterin millään sivulla. 

Pienet eväsretket, kaverihetket

saavat ilon, voiman pulppuamaan.

Tilataan pitsaa pihapöytään, läiskäistään ylävitoset, 

vitsaillaan kevät värikkäämmäksi yhdessä.

Taaperon parku kaikesta, kaikesta

lopulta ryhmähau, makaronilaatikko, vesimuki.

Suljen rukouksiin pienen, jolla on  niin vaikea olla,

että lentelevät villasukat, lelut ja lusikat.

En pulputa, 

en juokse, hypi.

Harmaan villasukan lailla

puhki kulutettu, nukkainen

olen paikallani vain.

Pysähdyksiin lysähtäneenä saan lojua.

Kateus on kaikennielevä mustanharmaa peto.

Ystävä kehottaa kattamaan sille pöydän,

oikein kutsumaan sen kylään,

kysymään siltä mitä se kertoo.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Halauspuuska, suukkosade.

Rakkaus, se pulputtaa

pulputtaa yli äyräiden.

Ensi kertaan taas uusien sanahaasteiden äärellä! Runoilu on maailman paras harrastus :)

Koskaan, kotipesästä, valmiiksi

 Nappasin muutaman haastesanan yöpöydällä olevasta Puluboin ja Ponin kirjasta, jota on tullut lueskeltua niin lapsen kanssa kuin ilman. Sanat ovat: koskaan, kotipesästä, valmiiksi. Tällaisia ajatusjuoksuja pari erilaista niistä kehkeytyi:

Runoissa 

hyvää ja huonoa

yhtäaikaa se, 

ettei saa

koskaan valmiiksi.

Ja elämässä.

Silti uskallettava lähteä

-ja lähettää-

kotipesästä.

Lapseni, kun joskus lähdet kotipesästä

lähtee mukanasi niin paljon.

Ilosi ja energisyytesi määrä suunnaton,

suukot, halaukset ja syöksyt syliin.

 

 

Jotain, missä on toivoa & Valoa tunnelin päässä

 Kirjoitushaaste teemoista "Jotain, missä on toivoa" ja "Valoa tunnelin päässä" - neljä ajatuksenjuoksupyrähdystä hiihtolomaviikonlopulta.

 

Etsin katseellani

tällä luontoretkelläni

pääkaupungin keskellä

jotain, missä on toivoa. 

Metrot kulkevat, 

aurinko nousee,

jää murtuu ja sulaa,

lintu ponnistaa siivilleen,

lumitaakat putoilevat katajan harteilta.

Jotain, missä on toivoa - 

lähes joka mutkan takana. 

Valoa tunnelin päässä

on suun avaaminen auttajalle.

Valoa tunnelin päässä

on käsien ristiminen.

Valoa tunnelin päässä

on hyväksyä nykyhetki tällaisena, hengittää.

Tämä suhina tyhjässä aamumetrossa 

selkiyttää päätä, kirkastaa ajatusta.

Väliasemat parin minuutin välein

ja lopulta pääteasema

"Matkustajia pyydetään poistumaan junasta, 

tämä juna menee huoltoraiteelle."

Niin menen minäkin, 

poistun metsään, huoltoladulle

jotta taas jaksaa

arkiraiteita edestakaisin.

Ennen Kalasatamaa 

on valoa tunnelin päässä.

Uudet asuinalueet kurkkivat merelle, 

Isoisän silta yhdistää

ja kulman takana Kulosaaren kartanot. 

Tämä on maisemanvaihdos korona-aikana.

Jäinen piha

 Kirjoitushaaste "Jäinen piha" (kaksi erillistä runoa)

Kaikki lipsuu otteesta

    kuin suksi jäisellä ladulla,

    kenkä liukkaalla piha-asfaltilla,     

    pyöränrengas irtosoralla.

Vain vähään voin vaikuttaa

    omiin tekoihini,

    siihen mihin huomiotani laitan,

    avunpyytämiseen - Jumalalta, läheisiltä.

Ja lopulta, siinä on kosolti, kyllin.

 

Liukas jäinen piha

on välillä ajatusteni pelikenttä.

Kompuroin, liukastun, nousen taas

ja vaihdan kulkusuuntaa.

Etsin kiinnekohtaa, johon asettautua.

On niin vaikea päättää. 

Aarre ja löytö

 Sanahaasteen "aarre ja löytö" tuotoksia (5 erillistä runoa)

Ruksi, risti, sateenkaari

ne ovat saman merkkinä

matkani kartalla:

jossain on aarre, 

olemassa löydettävä määränpää.

Uskallanko raottaa arkun kantta?

Entä jos petyn?

Onko kukaan aivan läpeensä aarre?

Kun ei etsi vaan lipuu vaan

voi tehdä löytöjä suurimpia.

Vanha valokuva-albumi.

Voi Aarteet.

Hymyä läpi kyynelten,

naurahdus seuraavan sivun löydölle.

Kaivamallako se löytyy?

Hiki hatussa?

Vai oikaisemalla selkä ja katse

taivasta kohden?

Hyvää ystävänpäivää ja laskiaista!

Rakkaus on...

Tämä runo on peräisin syyskuulta 2020,kiitollisuuden ajatelmia silloin arjestani. 

 Rakkaus on räiskäleet, 

isomummin meille paistamat. 

Rakkaus on sienisaalis, 

puolison kanssa outsattu ja paistettu. 

Rakkaus on runohetki töissä 

odottavan äidin lukiessa toiveistaan. 

Rakkaus on lujaa rutistava pikkuninja 

kesken aamuvenytyksen päälleni syöksyvä. 

Rakkaus on riippumatto 

kannattelemassa pappaa ja nelivuotiasta. 

Rakkaus on tähtientuike iltakävelyllä 

vertaistuellisen äitikaveripuhelun yllä. 

Rakkaus on naapuripapin siunaava käsi 

lapseni hiuksilla ehtoollisen aikana. 

Rakkaus on vastalöydetty aarrekeppi, 

nuorimman kummilapsen virnistäen,uskaltaen ojentama. 

Rakkaus on - joka päivä kunhan katsoo tarkkaan.

Helmihaikuja 2021

Aivan loistava alkaneen vuoden päätös : luen läpi vanhat blogirunoni ja alan tehdä uusia päivityksiä rennolla otteella silloin ja tällöin. 

Viime kerrasta on 5,5 vuotta. Sinä aikana minusta on tullut äiti, maisteri, tietokirjailija ja olen ottanut pari uutta työnkuvaa haltuun, muun muuassa. Ruuhkavuosiksikin kutsutaan. 

Lopulta kaikkineen olen varsin sama kuin kolmenkympin kynnykselläkin ja ennen sitä, tunnistan itseni vahvasti vuosien 2012-2015 kirjoituksistani. 

Runojen äärellä olo om minulle sitä paljon puhuttua mindfullnessia, tietoisen hyväksyvän läsnäolon treenaamista. Sitä,mitä tarvitsen. Arjen henkireikä, hyvä hetki. 

Tässä helmikuun alun ilona haikuja (ohje 5,7,5 tavua haiku-runossa) 

 

Minä osaan jo 

itsemyötätuntoa 

ja harjoittelen. 

 

 Helpotus, keveys, 

jakamisen huojennus. 

Kiitos, kun olet. 

 

Teekuppi käsissä - 

höyry nousee ylöspäin, 

minä pysähdyn. 

 

Heitän löylyä. 

Höyry nousee kiukaalta. 

Huolet haihtuvat. 

 

Kivien pinta 

karhea ja rosoinen 

hyppysissäni 

 

Hengittelehän 

havainnoiden hetkinen 

hiljaa huokaisten. 

 

Hiihto haaveissa: 

uurtaa uraa, latua 

umpihangessa. 

 

Linnun viserrys 

kotimatkan valoisuus 

voiton puolella. 

 

Kolmeviis vee nyt 

miten voinkaan jo olla - 

pysäytä aika. 

 

Ikävä, kaipaus 

sukua, ystäviä 

kasvokkain nähdä. 

 

Mietin mummia, 

pääsisinpä haudalle. 

Usein muistelen. 

 

 Kiitos työstäni, 

palvelen ja teen hyvää, 

itsellenikin. 

 

Hääpäivämme pian: 

kymmenen vuotta täynnä, 

eka kymmenen.

Lämpö, runotorstain kesähaaste

Viisi runoa lämmöstä

Lämmität varpaitani,
samalla sydäntäni.
Voit lukea sen suupielistä,
silmien pilkkeestä.
Tässä sylissä sulan, kehrään.

Riidan päätteeksi totetan:
"Elämä ei ole täydellistä,
minä en ole täydellinen."
Äänessäsi lämpöä, hymyilet:
"Aika lähellä kuitenkin."

Muistot lämmittävät,
jotkin niistä kutkuttavat kuumastikin
ja joukossa jokin aran polttava,
syvältä korventavakin.
Vain välinpitämättömyys olisi viileää - välimme eivät.
Sinulla on sata-asteinen, sataprosenttinen merkitys.

Olen tulisestikin puolustanut,
ja olet sinäkin.
Meitä, toinen toistamme, sitä mikä toiselle tärkeää,
tapaamme elää yhteistä arkea.
Kun tilanteiden kertaaminen ei
enää jälkeenpäin kiehuta,
tulee lämpimän varma olo:
tämä on mun ja meidän elämää.
Muut älkööt soppaamme sekoittako,
se on tällaisenaan
juuri sopivaa, ja ainutlaatuisen makuista.

Ajatus tulevista vuosista
samassa seurassa ja kuitenkin
eri kokoonpanolla jos se meille suodaan,
saa sydämeni hyppimään hengästymiseen saakka,
ja sieluni tanssahtaa ilosta ja jännityksestä.
On pian uusien, maailman lämpimimpien ajatusten aika?
Sanon sydämessäni: Tervetuloa syliemme lämpöön!
Saavu pian, kun aikasi on.

Kesän hetkiä, tusina runonmuotoisia ajatelmia

1.Kaislojen hymni tuulessa ja sateessa:

Joka lehdellä pisaroiden paino,
silti kurkotat korkeuksiin,
seisot ylväänä, yhä.
Vaikka kumartelet, et kaadu,
vaikka puhaltaa viima, et polvistu.
Lujan päättäväisesti suoristat ryhtisi,
palaat paikallesi ja jatkat.
Siskot, meitä on monta
vierekkäin voimakkaiksi varttuneita.
Suhinan keskellä kuiskaus:
"Luota, toivo, nouse taas!"

2.Nojaan pääni vanhaan hirsiseinään,
katson ylös, kohti hämähäkinseittejä,
suuria ja selkeitä kokonaisuuksia.
Yhtä ajan kanssa punon
ajatusteni kudelmia
valmiimmiksi.

3.Sade on todella verho
vain vähäsen läpinäkyvä.
Siitä, ja surullisen junnaavista ajatuksista
tekee mieli kysyä:
"Selkiytyykö koskaan?"

4.Joku rakensi ranta-aitan aidan,
joku seinään raapusti nimikirjaimet,
sydän paikallaan puursivat kumpikin.

5.Kaikki eivät ole luovuttaneet,
eivät golfaajat vastarannalla,
ei laitumen määkivä lammas,
ei varoitustaan toisteleva lintu.
Eivät nämä sadepilvet
eikä aviopari yhdessä ranta-aitan kuistilla.
Vaikka pysyisi paikallaan,
matka jatkuu.

6.Onko kyseessä sukupuu,
kodinlaajennus
vaiko keskeneräinen romaani?
En tiedä mitä ajattelit
tolppaan pistekirjoituksesi laatiessasi.

7.Tervaleppärivin katveessa
sinua katselen.
Katseesi kaukaisuudessa,
odotamme tulevaa.
On onni pysähtyä,
olla paikalleen pakotettuna.

8.Kaikki loppuu aikanaan,
ei mikään ole ikuista,
linnun lento, järvenpintaan putoilevat sadepisarat,
ei elämääni sisältyvä epävarmuus.

9.Taitekohdassa taas, taas,
ei ensimmäisessä, eikä toisessa,
joka kesä kai jonkinlaisessa ja nyt etenkin.
Kiitollinen olen tyyneydestä
tämän muutosten vuoden melskeessä.
Tulevaisuutta ei minun
tarvitse pelätä, ei epäillä,
sillä sinä olet vastassa siellä,
sinä odotat, ohjaat ja viet.

10.Se on se sama meri
vaikka vaihtaa väriään,
aaltokuvioitaan, lämpötilaa.
Se on se sama meri, lopulta.
Muista se, sinä pelokas,
sama ihmisten meri.

11.Haapa ja ruoko soittavat dueton.
Melon ohi,
korvat ja sydän avoinna.

12.Ennen viimeistä linja-autoa pääkaupunkiin
vielä viimeiset runot matkalta,
jotka olkoot runojen alkusoittoa tänä kesänä.
Hyvä ja Ikuinen, anna löytää jälleen
nämä hetket, kun runot saapuvat,
saavat tilaa, valtaavat mielen
tehden kaikenlaisista ajatuksista
toivontäyteisempiä.
Kauneudenkaipuuseen kurkottavia vedenjakajia.

Kuohkeutta ja yllätyksiä

Hyvin pitkästä aikaa Runotorstain haastesanojen äärellä, toivottavasti jälleen säännöllisemmin mukana :)

Pohdin toisinaan
missä on arjensietokykyni
ja onko sitä kylliksi - -
Olen unelmoija, haikailija,
yllätysten kaipuinen.
Osa niistä toteutuu
ja se tekee elämästäni
juuri sellaisen kuin se on

Sitä joskus jonain arkihetkenä miettii
onko elämä
lässähtänyttä
vailla mausteita,
vailla uunituoreutta, kuohkeutta
Ja kun asiaa tarkemmin katsoo,
on tämä näkökulma syytä kyseenalaistaa
ottaa arjen maku tarkempaan syyniin
sillä paljon on niin itsestäänselvää
ettei se muka maistu miltään
vaan mieti ruisleipää pitkän ulkomaanmatkan jälkeen

Kuohkean suuria masuja
on monella ystävällä
ja on heitä,
jotka ovat pettyneet monesti, monesti
etteivät uskalla paljon toivoa
sitä suurinta positiivista yllätystä

Se voi yllättää, miten eri vuodet
ovat omanlaisiaan teemavuosia:
viimeksi viidet häät,
kuluvana vuonna kolme kummilasta,
ja kenties ensi vuonna, kuka tietää
vaikkapa omat kaksoset?

Jos on kärsivällinen
ja jaksaa odottaa, ottaa rennosti, olla vaan
näkee kuinka arki-ilo paisuu
kuin pitsapohja tai sämpylätaikina

Sen tunteen voimakkkuus
voi minut, vierestä katsojankin, yllättää
mitä oma äiti tai isä
lapselle merkitsee,
ne maailman ikävöidyimmät sylit
ja hetki, jolloin sinne pääsee kiipeämään.

Maanjäristys ei voi olla yllättämättä,
vaikka se olisi vuosiakin ennusteesta myöhässä,
ei kukaan kykene kuvittelemaan
hetkeä jolloin maa katoaa jalkojen alta
ja katoaa ajatus turvallisesta katosta pään päällä

Ikkuna ja liikahdus

Usein on mieleltämme verhottu
ettei terveys ja muu hyvä ole itsestäänselvää,
tuo fakta on poissa silmistä, poissa mielestä.
Kunnes yhtäkkiä verhot repäistään auki,
ja pelon viima osuu sydämeen saakka - -

Tämä vastoinkäyminen on ikkuna siihen, että tätä elämää voisi toisinkin elää.
Jos ei ole täydellistä, se ei tarkoita että kaikki on tosi huonosti.
Voisi olla armollinen,
siten pysyä pystyssä ja kulkea eteenpäin sen itselle asetetun riman ali.

Kuvittelemme, että tiedämme
montako lukkua tulevaisudenkuva sisältää,
jopa on selvä kuva luukkujen sisällöstäkin,
ensimmäisestä toiseen ja sitä seuraavaan haavejärjestyksessä.
Meillä on oikeasti vain se luukku, jonka tänään juuri olemme avanneet.

Liikuta mieltäni
liikuta ajatuksia, tunteita
Ole kanssani niin, että tunnen
eläväni

Vaikka voi tuntua, että pysähtynyt
on suunnitelmien eteneminen, jäissä ja mumissa
Jumalan suunnitelmat ovat aina kuitenkin liikkeessä

Syksyn ihkaensimmäinen osallistuminen runohaasteisiin

Jotain alkusyksyn tiukasta todellisuudesta kertoo, että blogin pitämiseen ei ole rahkeet riittäneet.
Uusi yritys taas tästä eteenpäin. Aina on hyvä aika aloittaa uudelleen.
Hyvä mieli tulvii sisimpään kun lukee runoja runotorstai-sivulta pitkästä aikaa.
Kiitos kanssarunoilijat!



Ajatuksia läpinäkyvä -sanahaasteesta ja vaahteranlehti-kuvahaasteesta (kaikki lyhyet runoni ovat erillisiä, eivät toisiinsa liittyviä)

Kaikki värit, kaikki elämänvaiheet,
Sinulla on antaa, Kaikkivaltias

Sanoista näkyvät tunteet läpi,
niin mitäänsanomattomuuksistakin.

Lapsi näkee sen, minkä aikuinen yrittää peittää.
Puoliso lukee kuin kirjaa avointa, mitä toinen koittaa piilottaa.
Totuutta ei voi näkymättömiin kätkeä, pois heittää.

Vaikka kymmenet vuodet minä sinut tuntisin,
eivät ajatuksesi muutu läpinäkyviksi minulle,
eivät ajatukseni sinulle.
Kertominen on ainoa sortumaton silta.

Välienselvittely tekee
erimielisyyksien muureista
läpinäkyviä.
Suu ja sydän puhtaana lopulta
läpikuljettavia.

Mitä runoista paistaa läpi, mitä asenteista lukemaan oppii?
Mitä rukoukset kuultavat, mitä yön unet heijastavat?

Jumala, rehellisyyden nimissä minun on
sanottava sinulle, etteivät suunnitelmasi
ole läheskään läpikuultavan kirkkaat minulle.
Enkä aina näe sanojesi, lupaustesi taakse,
siihen pisteeseen, jossa ne tulevat
kohdallani arkiseksi todeksi.
Herra, anna luottamuksen lukulasit,
tarpeeksi vahvat, plus-merkkiset.



Edellisiä haasteita: Olennainen ja muotoiltu

Kuin nämä puut olisi maalattu
kirkkain graffitein,
muotoiltu kauneuskilpailuihin.

Pikkusisarukseni puhaltavat kakun kynttilöitä,
jääkaapin ovessa magneettinen lause
"Perhe on tärkeä"
Olennaista on tämä.
Olennaista aika, jota jaamme yhdessä.

Miten arki muotoillaan kiireettömäksi?
Etsin vastausta kautta kantapään taas
kysymykseen välttämättömään.
Kuka sen muotoilee?
Puolestani tuskin kukaan muu.
Tehköön säännöllinen harjoitus lopulta mestarin.

Olennainen on aika, jonka viettää itsekseen.
Se muotoilee mielialan ja vireystilan niihin hetkiin,
jotka viettää toisten ihmisten kanssa.
Niin minusta tulee se minä, jonka muut minuna tuntevat.

Kynttilänvaloa ja hämäränhyssyhetkiä loppusyksyyn toivotan!

Pölyä (vaan ei hölynpölyä)

Pöly -runohaasteeseen seuraavilla runoelmilla tai ajatelmilla osallistun

Mitä me olemme
lopult ja viimen
tähtipölyä, tuhkaa vai tyhjyyttä
vai iankaikkisuus taivaassa - -

Niin usein puhutaan pinnallisista
kuten "kuka pyyhkisi pölyt" -
ei syväpuhdisteta sitä, mikä
elämässämme sitä tarvitsisi

Tuulettaminen on tarpeen
pölisee kun oikein pölisyttää
sisälle tulee raikasta, ympärille

Jätän sormenjälkeni tähän pölyyn
pian se peittyy uuteen kerrokseen
aikaa ei saa pysähtymään
mutta se ei tarkoita,
ettei pitäisi toimia nyt kun voi.

Kierrettä elämässäni

Samat aiheet, joista aina saamme vääntää.
Avioliitto on kierre, tutun turvallinen
ja kuitenkin vedät sanat suusta ja jalat alta
riidan jälkeen sanoessani ettemme ole täydellisiä,
elämä ei ole täydellinen, enkä minä ole täydellinen,
kierähdät syliin ottaen, toteat "aika lähellä kuitenkin"

Sama kalenterin täyttämisen kierre,
tutuksi käynyt pyörre, tai hurrikaani peräti
on haastetta itseni tyynnyttää:
yksi menoton ilta arkiviikkoon ainakin

Kierrän kasteluvuoroviikolla jo tutuksi tulleita kaupunkivilelmän laatikoita
iloiten silminnähtävästä kasvusta
- siitä, että muutosta maailmassa tapahtuu.

Opiskelussa on innostava kierre:
kun seuraava valmistuminen alkaa hieman häämöttää,
sitä alkaakin jo pohtia,
mitä seuraavaksi opiskelisi
josko yhtä aikaa ja rauhassa työtä, elämää
ja vuosien mittaan maisteriksi?

(4 erillistä runoa elämän eri alueilta syntyi siis kierre-haastesanasta)

kevään juhlia, tiskaavia toukkia, kivi kivessä ja virtaa

Viime viikkojen runohaasteisiin yhdistetysti osallistun

Kevään juhlat
ovat kolmet kauniit kaverihäät
ja oman hääpäivämme vietooa
Kevään juhlat ovat rohkeutta
suuria päätöksiä,
tosi tunteita ja tahdonvoimaa
päiviä, joista arki voimansa saa,
päiviä, joita ei koskaan voi unohtaa.

(runoja Risto Rasan Toukka tiskaa -runon innoittamana)

Toukan tiskatessa
lakaisee leppäkerttu
ja kirva kiillottaa lattioita
perhonen pyyhkii pölyjä
Auringonsäde tulee kyläilemään
putipuhtaaseen kevääseen
kirkkaankeltaiseen ja keveänvalkoiseen

Vilahdus ruskeaa koivunrungolla:
orava kuljettaa
ruokaostoksia kotiin.
Keittiössä kokkaan
katsoen sen perään.

(Kivi kivesssä -kuvahaasteen saattelemana)

Kivi kivessä
sinä ja minä
yhteen uurtuneet
pienempi kuvio suuremmassa kuviossa.

Kivi kivessä
ajatus runossa
runo päiväkirjassa
päiväkirja arkitohinassa
arkitohina elämässä.
Elämäni suunnitelmassasi.

Kivi kivessä, näetkö molemmat?
Vai vain suuren kuvion, kuten niin monet, niin usein?
Vai kenties pienet yksityiskohdat pelkästään?
Emme samaa totuutta sen kaikilta kanteilta, emme sitä, että
on kivi, jossa on kivi, joka on kivessä.

Virtaa -runohaaste

Aika virtaa
ohi vaikeiden asioiden
jälkeenpäin näen, että
reitissä kyllä oli luovittavaa,
mutta samalla: reitti oli selvä.

Virtaa ajatus, virtaa rukous, virtaa puhe
virtaa arjen sattumusten pysähtymätön vauhti
ja siinä sivussa
askelmittari pyykkikoneeseen
tavarat sinne tänne unohduksiin
väärät mausteet ruokiin
ja taas etsitään ja kummastellaan.
Miten arki virtaakaan omia uomiaan?

Huolehtimisesta vielä

Huolehtia-runohaaste

Huolen kantaminen harteillaan
on sen vastakohta, että
lepään tässä koko painollani.
Uskossa, toivossa,
ilossa, rauhassa,
rakkauden valossa.

Huolehdi omasta palastasi palapelissä,
älä muiden.
Kutsu joukkoon, mutta älä
runnomalla sovita toista.