Joulukortinsaajille, teille!

Painan peukalolla poron,
tussilla punanenän,
sohin sarvet sojottamaan.
Ajattelen sinua
poronpehmein ajatuksin.

Posti kuljettaa
uudenvuodenlupauksia:
"Nähdään taas!"
Tehdään ensi vuodesta
ystävien aikakautta.

Voima-haaste

päivän verran olen myöhässä, mutta kirjoitan nyt silti: runotorstain haastesana Voima

Sain nauruvoimaa
ensi naurustasi.
Vauvaperhevierailu
vei arjen iloon.
Nauroin mukana,
niin tekivät silmämmekin.

Voimaa, pyydän.
Painovoimaa kun asiat painavat
ja töitä pitää painaa.
Akkuvirtaa kun hiivun
eikä enää hälytä.
Uskon voimaa arjen uskomattomuudeen.
Pyydän. Ja Sinä annat.

Jokaisen elämän kolmiodraamojen ainekset ovat tässä

Kolmiodraamaa -aiheesta juolahti mieleen tällaisia runoja, 4 kpl:

Historia, Nykyisyys ja Tulevaisuus
jokaisen elämän ikioma kolmiodraama.
Nykyisyys ei vaan valita osaa
kumman kanssa käsikkäin kulkisi.
Historian kovat kuiskaukset,
Tulevaisuuden ilkikuriset hymyt,
Nykyisyys, ymmällään - -

Mutku, Sitku ja Nytku
ei ne toimeen keskenään tuu,
ei samassa sydämessä asusta.
Nytku, sinut sydämeeni tahtoisin kaapata,
tiukasti puristutte silti kiinni yhä
te ankeuttajat Mutku ja Sitku,
tekosyiden sankarit.

Unelmat, pelot ja realismi:
tältä kolmikolta ei lopu draama.
Vuoroin unelmat, vuoroin pelot
kuulevat realismilta,
häilyvän puolueelliselta,
tunnustuksia: "Olit oikeassa!"
Mihin uskot, siitä tulee totta.

Ajattelussani ottavat mittaa
tarinallisuus ja tieteellisyys.
Kumpaan tartun, kumman voittajaksi julistan,
että todellisuuden näen ja paljastan?

Sokerina pohjalla edellisviikon kuvahaasteeseen jälkijunassa
(kuvassa mm. kartta, kompassi) 3 kpl:

Koko maapallo elää samaa aikakautta,
universumimme lukee samoja ilmansuuntia,
suunnistaa samoilla kompassin koordinaateilla.
Vain sydämemme eivät.

Näen sinut samalla pienellä kartalla
maamme nuppineulanpäinä
kauniissa kokonaisuudessa.
Samanarvoisuus.

Rakkaus tekee etäisyydestäkin läheisyyttä.

Runoja marraskuulle

Runotorstaihaaste 15.11 oli ote Muumilaakson marraskuusta. Tässäpä kolme marraskuun runoa.

Jotkut sanovat sinua värittömäksi,
Marraskuu,
vaikka sinulla on omannäköinen kirjosi:
harmaata ja sinisävyjä
kylmiksi väreiksi kutsuvat.
Murtaen vihreää, ruskeaa,
lämpiminä väripilkahduksina
heinänkorsien valoisuus, ja kuun
ja tähtien - pimeydessä erottuvaa.
Koivujen valkorungot, lintujen olemukset
helpompi lehdettömässä metsässä havaita.
Karu kauneus - tähän vuodenaikaan on
makuuhuoneesta merinäköala.

Marraskuu on se lavastus
jossa villahuivit, torkkupeitot,
tumput ja teekupit
ottavat pääosan väripyörteineen.
Marraskuu, syy sytyttää
tuikkuja tuvan täydeltä
jouluvalot varaslähdöllä.
Katsahtaa taivaalle, tunnelmoida,
laskea tähdenlennot.
Antaa syvän huokauksen
tulla näkeväksi, päästä matkaansa.

Marraskuuussa korostuu
sammalmattojen suloisuus,
tähtikuvioiden tuikutus,
heinänkorsien tanssi tuulenpuuskassa.
Yksinkertainen kauneus,
pelkistetyn, paljastetun
pakahduttavuus.

Kaiken valoisa puoli?

runotorstaihaaste 8.11 "Always look the bright side of life" -musavideo ( ks. runoruno.vuodatus.fi), joka herätti monenlaisia runoajatuksia minussa "ikioptimistissa"
Nämä ovat 5 erillistä runoa aiheesta.

Et vaadi ikipirtettyä
et yrittämistä yli Jumala.
Me ihmiset niin itseltämme
totisina toisiltamme.
Ei irvihymy läpi mene
katseesi alla olemme itsemme.
Me kelpaamme.
Sinä olet Valo elämässä
ei itse tarvitse meidän
itseämme kantaa pimeästä pois.

Kaiken valoisa puoli:
näet pimeän kanssani,
näet puolestanikin.

Surulle tila, vääryydelle sija
nähdyksi tulla, ei peitellyksi
puhumattomuuden läpivalaisulla.

"Not alone" -tatuointisi
joka askeleella
totuuden nousu,lasku,nousu.
Pienin kirjaimin puhuu paljon.
Paljaalla iholla
päivät pahimmat ja parhaimmat.

Purra yheen hampaat vai huutaa
vatsanpohjasta tunne?
Toisella tilaa vain valmistan
valoisamman tulla.

Tummaa ja valoisaa - musta sisältää kaikki maailman värit itsessään

on ollut aika maailman aids-päivän ja pyhäinpäivän, ja vietetty ystävien monikulttuurisia häitä. runotorstaissa haastekuva, jossa paljon mustaa, ja seassa värikästä. ks. runoruno.vuodatus.net
näinpä jotain kaipauksesta ja muusta tummansävyisestä elämässä niistä kumpuavan valon ja toivon kautta minä tähän haasteeseen vastaan.

Olen tässä
vaikket näe minua
istun ihan olkapääsi päällä
näen ihmetyksesi
kun kutitan korvalehteäsi
etkä saa kiinni kuin tuulen
mutta tiedä:
siinä asun minä
joka henkäyksessä.

(kevät 2005, oli rakasta ikävä)


Löysin haudat
kaiken ollessa alussa
tuona päivänä
käveli vastaan muistutus
kaiken lopusa.
Kiviin ja risteihin
raamatunkohdat upotettuina.
Keskellä elämää
lasten ja aikuisten muistojen maa
ilman aitaa, portitta.

(syksy 2009, Namibian Nkurenkurussa, jonne on sinnekin ikävä)

Kerran myöhään yöllä
taivaallinen valomerkki
ei siksi, että jotain päättyisi
vaan koska kaikki oli alussa.
Tähtimerkki
joihin en usko,
paitsi poikkeukseen
joka vahvistaa säännön.

(elokuusta 2008 alkoi yhteinen elämämme. lähiaikoina olen seurannut toista kertomusta, jossa on tapahtunut ihmeellisiä asioita.)

Rukousten ketjut
ovat lähteneet liikkeelle
ne yltävät
lapsilta aikuisille
ne yltävät Namibiasta Suomeen
ja takaisin.
Me olemme siinä ketjussa,
sinä olet,
minä olen - kaikkinemme.

(tämä on aina ajankohtainen, aina on joku ajatuksissa jossain kaukana ja aina on aihetta rukoukseen ja aina siitä rukousketjusta on valoksi ja toivoksi.)

Tunnelmallista marraskuuta ja kynttilänliekkejä päivääsi jokaiseen!

Karkit ja kepposet

Runotorstain haaste kuului "karkki vai kepponen?" ja sehän kirvoitti 4 pohdiskelunpätkää mistäpä muusta kuin rakkaudesta :)

Kuin kukin irtokarkki samassa pussisa
on onni olla toisissamme kiinni.
Kirpeää, makeaa,
takertuvaa, yhteensopivaa.
Maistuu elämä.

Tekeekö rakkaus kepposet
jos ihmiset toisiinsa kiintyvät
vai silloin jos he eroavat?
Rakkaus, mitkä ovat
sinun kepposiasi?

Toisena päivänä on valkoista,
toisena niin mustaa
että elämä, se on väritystehtävä.
Kynttilöin ja karkein,
kurpitsoin ja kepposin,
naamiaisin ja naureuin,
täytämme sen tahtomillamme väreillä.

Yllätykset, extempore-tempaukset
ja aineettomat lahjat
ovat kepposista parhaita,
niitä arjen makeuttajia.

Koruilua

Runotorstaihaasteena: Koru.

R-U-K-O-U-S -kirjaimista uusia sanoja

Rukous on koru,
kauneus, syvyys, säihke,
tunnearvo ja tuttuus.
Rukous on kuu kurussa,
turvallinen kouru elämän alamäessä.
Rukous auttaa kun on suru ja surku
- on taistelijan korsu.
Rukous soi äänenään
kieli, kitara, urku.
Rukous on aina Rok,
sun, mun, ours.
Enemmän kuin OK,
rukouksen voima on suur:
sitä tarvitsee joka uros.
Rukouksella ytimenä usko,
säilyy kuin rousku.
Rukous on aina mahdollisuus,
joka aikaan valaisee kuin rusko.
Rukous syleilee kuin suo.
Osku ja joka suku nimeltä tunnetaan,
rukous kuroo kiinni etäisyyden.
Rukous osuu aina
sillä Jumala ei ole kuuro.
It is sweet, not so sour.

Idea on alun perin jumis.fi sivuston päivänavausideoista, jota olen muutellut. Runo sisältää 24 sanaa (esim. koru ja kuu), jotka on muodostetu R-U-K-O-U-S-kirjaimista.

Tunne siitä kuinka
juuri sinä juuri minulle
valitsit ne sydämet korvalehdilleni
ja uniikit kielokorut, kauneimmat.
Ajatuksesi. Minulle.

Kultaa isoäidiltä,
jalokivi isovanhempien matkalta.
Omaa suunnittelua, meidän näköä
uniikki-kierräys-design.
Hyvän välittämistä sukupolville
nuori aviopari, vihkisormus.
Tästä tulee kaunis loppuelämä.

Onnenkantamoisia (pareittain ja kymmenittäin niitä riittää)

Nyt tuli kiva runotorstain haasteen aihe: Onnenkantamoinen. Siispä onnea etsien sekä nykyisistä ajatuksista että löytämästäni n. 10 v vanhasta runovihostani:)huomiona jälleen, että näistä on jokainen oma lyhyt kokonaisuutensa, toisistaan irrallaan. Missä sinun onnesi asuu?

Mitä on kaivata?
Sitä, että lumenpeitosta kupruileva
paljas pihlajanoksa
on minulle lehtiä, kukkia täysi -
vihertävän kuunvalon siivilöimä.

Matka aarteelle on geometrinen sarja
mutta toisaalta:
kaipuu lähenee ääretöntä.

Revontulet sydämeni ajatukset
yötaivaalla miettivät
kuinka tulla todeksi.

Sinä olet lamppu
minä töpselinkoto
ilman toisiamme
emme valaise.

Jos matkustamme yhdessä
kuumailmapallolla
pääsemme korkeammalle kuin yksin.
Onnemme heliumia.

Traktorinmunia pellonreunassa
Seulaset ja Kassiopeia yötaivaalla
lukulampun johto muuttanut
talveksi töpselinkotoon.

Taivaalla pilviä.
Sinä sanot:
"Sinistä joka välissä!"

Mitä lähempää katsot ristikkoa
sitä enemmän näyttää, että
siitä voisi työntääkin pään läpi.

Älä sano, ettei sinulle ole mitään.
Älä sano, ettei sinulla koskaan
tule mitään olemaan.
Sillä jos niin sanot, olet unohtanut
mitä on tärkeintä omistaa:
uskoa unelmiin.

Liiaan uusiin, hyvin eristettyihin ikkunoihin
ei synny jääkukkia.

Mitä tänään kirjoittaisin
kirjoittaisinko sokerimuurahaisen
kiemuraisen polun mehupullolta
sokeripurkille päin.
Sen asennoitumisesta elämään voisi
jotain pieni ihminen oppia.

Tänä yönä minä ymmärsin
hymykuoppien poskilla kuun
kolhuista, törmäyksistä syntyneen.

Ihastuminen ulottuu korvanlehtiin,
selkäpiin latvaan, poskipäiden ruskaan.
Vain rakkaus juurtuu sydämen multaan.

Valkopukuisilta
ei vaaditakaan "kyllä"
vaan "tahdon":
yrittää tavoitella.

Suurin rauha:
hampaidenpesu mökkilaiturilla.
Se puhdistaa.

Ja kun
sinua
ajattelen, piirtää
kynäni runon
kahden sydämen näköisen.
Ne heittävät parikuperkeikan.

Tässä minun sydämeni,
siinä rajallisesti kammioita.
Vain rakkaudelle niistä riittää,
- viha
se saa jäädä ilman.

Yhdeksäs vuosi yhdessä
sinä syöt kädestäni,
nauramme hupsuuksille.
Jaettu karkkiaski junassa kotimatkallamme.

Piirroksessani tikku-ukot
uivat käsipohjaa
yksi,kaksi,kolme - minä, sisko, veli.
Seassa polskivat riemuitsevat hymyt.

Arjen rattaat ja väärää aikaa

Runotorstaihaaste 4.10 jälkeiselle viikolle oli punaisesta pyörähäkkyräkuvasta, josta seurasi kahdenlaista ajatuksenjuoksua. Kuva lähteineen: http://runoruno.vuodatus.net/

Arjen rattaat,
punaisena viuhuva vauhti
kaikki rullaa paikallaan.
Kun otan kiinni ja pysäytän
hellällä kädellä ja silmällä
näen silloin kauneuden vasta.
Tässä kulkevat kulkuaan
päivämme, korvaamattomat.
Jollen vauhtia pysäytä
lentää säleiksi ja pirstaleiksi
arjen joka ainoa ratas.

Elän väärää aikaa, elänkö?
Väritöntä, en intohimoisen punasävyistä,
sävyisää, en entisaikaisen dramaattista.
Puukärryillä hulmuhelmoin torille tai juhliin
tahtojen taisteluiden, sydänten valloitusten aikakaudella.
Vai onko se kaikki jossakin nytkin?

Sitä väliä - tunnelmia Taize-viikonlopusta

Sitä väliä, että kyntilämeren aikaansaamiseksi tarvitaan ihmismeri.
Sitä väliä, että tuhannet äänet kertautuvat vahvemmin
katedraalin kupolista maan ääriin.
Sitä väliä, että enkeliposti kuuluuu meille kaikille tehtäväksi.
Ja sitä väliä, että vieraanvaraisuus on vastavuoroisuutta,
moni paikka maailmalla odottaa.
Sitä väliä, että jaettu ruoka maistuu paremmalta,
jaettu rukous levittää vahvemmin Kristuksen tuoksua.

tasauspäivän ja tämän vuodenajan ajatuksia

Runotorstaihaaste 20.9, syksyistä

Olisivatpa ajatukseni kuin muuttoaura,
yksi johtotähtenä,
eikä mikään purota pois
kauniista kokonaisuudesta.


Heitän ajatuksen,
tartun sanoihin,
hukun merkityksiin,
kompastun kun kummastelen
uusin silmin nousen, nousen.


Uuden alkamisen aikaa.
Joka välissä tuntuu tarve
lisähaleille, väliläheisyydelle
kuin uuden laitteen alkulatausta
kaipaan kautta käynnistellessäni.

Sinun kainalosi minun laturini,
ilman loppuu virta.
Saat minut lämpimäksi, energiseksi
ja toimimaan taas oikein.


Se on syksy.
Uuden keveyden ja kokeilun aika.
Aika kerrospukeutua sisintään myöten:
välinpitävyyden villalapaset,
rentouden hartiahuivi,
löysäpipoisuus, toimeentarttumisen tossukat.
Kaiken ylle armollisuuden varjo.
Menoksi, keveästi!


Valoa ja pimeää vuorokaudesta puolet,
kumpaan todellisuudenpuoliskoon tartut?
Lisääkö tieto tuskaa ja tarkoituksellisuuden kokemista?
On tasattava: aikaa, hymyjä, juttuseuraa.
Omenoita, jaettuja suruja ja rukouksia.
Mistä ne tasan menevät onnen lahjat koostuvat,
elleivät tasan jaetuista arkirakkauden palasista?


Lasten Pankki
on kuin toteutuneita unelmia säilöisi.
Kantaisi sydämessään
lukemattomia hymyjä.

Joutsen, omenoita ja matalalta kurkkiva aurinko

Runotorstaihaaste 13.9 lähiympäristöstä tai maisemasta

(pöytälaatikostosta, erillisiä runoja)

Jotenkin kuin joutsen
nosta pää ja tähyile
- löydä ravintoa matkalle
jotain pinnan alta,
jotain muistojen merestä - -
Odota kumppania,
oio siipiä.
Anna kaiken liplattaa ympärillä
poijua kohti, punaista lankaa.

Omenoita maassa,
pussissa, puussa,
illan viileys
happea haukatessa
- ja omenanpintaa.
Se tuntuu hampaissa,
sydämessä asti.

Kun aurinko matalalta kurkit,
näetkö roskakorin alle?
Näetkö yöllä syntyneisiin graffitinpoikasiin,
näetkö pölykoiranpentujen leikkiin
kynnyksillö ja rappukäytävillä?
Kumarru katsomaan kun vielä näet.

Ps. teknistä apua kaivataan, miten blogspotissa voi sisentää joitakin rivejä runosta tai keskittää runotekstiä tai muuten asetella? Jos osaat auttaa, niin kiitos: sannayk@gmail.com :) t. aloittelija

Sijaan tähtitaivaan ja muita kotiinpaluutunnelmia Botswanasta Suomeen

Huomenna on päivä, jolloin meistä seuraavat vapaaehtoiset saapuvat perille yhteen minulle rakkaaseen, haastavaan vapaaehtoistyöpaikkaan eteläisessä Afrikassa. Haikeudella muistelen, niinpä tässä muutama runo ajatuksista, joita liittyi keväällä kotiinpaluuseemme. Suuria tunteita.

Sijaan tähtitaivaan, kynttilänvalon
minä nyt parvekevaloja, lukulamppua tunnelmoin
tuijotan mietteideni lomasta
valoa pimeyden eri puolilla, valoa.

Yhdessä työskentely oli positiivinen kokemus,
kirjoittaa raporttiin minun mieheni.
Me koimme työmme hyödylliseksi
päättää lauseen, hymyilen:
aamen.

Afrikkasäveliä, lepopaikka siskoselle,
löytyy hiljalleen vastauksia,
ja vastauksia rukouksiin.

Heinäsirkkojen sijalle hiljaisuus
youtube
metrotyömaa.
Laitamme mitä vain ruokaa,
muttei nuotiota jolla.

Me selviämme,
rauha, halaus.
Me kuljemme
eteenpäin
melkeinpä läpi
harmaan lehmänkin.
Kotiin.

Kuljen Kampin kiirehulinassa
tahtiin Afrikan, tahallaan vain.
Outoa, vaikeaa.
Kaikki tarttuu, sanotaan.
Ajatuksetkin,
hyvä sekä paha.

Miksen mitään kirjoittanut sinusta?
Koska elin sinua, Botswana
joka hikirauhanen
ja mielenrauhani hikiseen
sinusta tulvi yli.
Olin siellä, nyt kaivaten taustaseuraan
kerrankin suoraan kuinka kehitys kulkee
jälkeemmekin jättää jälkiä.
Voi lapset, sala sentle, sentle.


ps. Niin, kaivaten minä taustaseuraan - samoin Swazimaan, Namibian ja Nepalin suuntaan. Minun maistani runoja taatusti toistekin. Ikävä ja lämpö.

Huivi x 5

Elokuun runotorstaihaaste 5 runon teemallinen kokonaisuus: luovan kirjoituksen kurssilla oli aiheena huivi ja tässä tuotoksia (no, hieman yli 5)

Vaahteranlehtien
lakatessa kapinoimasta
nouse sinä barrikadeille,
jatka mielenosoitusta:
kiedo kaulaasi oranssi huivi.

Musta takki, housut, maa
läpi syksyn kahlataan
pistä silmään, pistä edes vähän
kirkkaanpunahuivin tarvitset tähän.

Heitän ilmaan ne kaikki
sifongiset huivit leikin keskellä,
liehutamme myrskynä,
annamme aaltopäinä lentää.
Kylvämme tuuleen ilon,
hymyn, jännityksen,
laskeutukoot minne
tarve ja tarkoitus on.

Oranssit leirihuivit,
yhteinen rummutus,
käsillä aalto, auringonpilke.

Partiohuivi ja tonttumerkki
adventtikalentereita iso pino.
Joulumuori, Sudenpennut, Taivaan Isä
Aina Valmis Auttamaan

Hääpukuun valitsin kaksi silkkihuivia harteilleni
kun en yhtä osannut, voi mikä morsian!
Tulkoot lapsille kastemekkoon,
olkoot ilon kevyet!

Hämäränhyssyssä

Hämäränhyssyssä
runot heräävät eloon
oravanpyörän pysähtyessä.
Hämäränhyssy on
henkireikä
hymykuoppa
hitaasti hengitys.
Tilaa ajatela omia
runonmuotoisia ajatuksia.



Hämäränhyssyssä
sysipimeyden sylissä
sisältäpäin
Sinä valaiset.



ps. Blogin nimi-ilmaisu on peräisin vanhalta sukulaiselta. Tässä tähän mennessä hämäränhyssy-ajatuksesta kehkeytyneet runot johdantona tähän blogiin.

Epäselvä forte

Runotorstaihaaste 8.9 (runo valssikappaleesta)

Ei ole oikeaa, ei väärää sointia
joskus elämässä vain soi kaikki epäselvä forte
ja pilkahtaa jotain hyvää ja kirkasta pianissimo.
Päässä vilisevät lukemattomat kysymykset,
rutattujen muistilappujen legioona.
Ei ole oikeaa, ei väärää,
on yksi keskeneräinen
hetki, päivä, elämä.