Karkit ja kepposet

Runotorstain haaste kuului "karkki vai kepponen?" ja sehän kirvoitti 4 pohdiskelunpätkää mistäpä muusta kuin rakkaudesta :)

Kuin kukin irtokarkki samassa pussisa
on onni olla toisissamme kiinni.
Kirpeää, makeaa,
takertuvaa, yhteensopivaa.
Maistuu elämä.

Tekeekö rakkaus kepposet
jos ihmiset toisiinsa kiintyvät
vai silloin jos he eroavat?
Rakkaus, mitkä ovat
sinun kepposiasi?

Toisena päivänä on valkoista,
toisena niin mustaa
että elämä, se on väritystehtävä.
Kynttilöin ja karkein,
kurpitsoin ja kepposin,
naamiaisin ja naureuin,
täytämme sen tahtomillamme väreillä.

Yllätykset, extempore-tempaukset
ja aineettomat lahjat
ovat kepposista parhaita,
niitä arjen makeuttajia.

Koruilua

Runotorstaihaasteena: Koru.

R-U-K-O-U-S -kirjaimista uusia sanoja

Rukous on koru,
kauneus, syvyys, säihke,
tunnearvo ja tuttuus.
Rukous on kuu kurussa,
turvallinen kouru elämän alamäessä.
Rukous auttaa kun on suru ja surku
- on taistelijan korsu.
Rukous soi äänenään
kieli, kitara, urku.
Rukous on aina Rok,
sun, mun, ours.
Enemmän kuin OK,
rukouksen voima on suur:
sitä tarvitsee joka uros.
Rukouksella ytimenä usko,
säilyy kuin rousku.
Rukous on aina mahdollisuus,
joka aikaan valaisee kuin rusko.
Rukous syleilee kuin suo.
Osku ja joka suku nimeltä tunnetaan,
rukous kuroo kiinni etäisyyden.
Rukous osuu aina
sillä Jumala ei ole kuuro.
It is sweet, not so sour.

Idea on alun perin jumis.fi sivuston päivänavausideoista, jota olen muutellut. Runo sisältää 24 sanaa (esim. koru ja kuu), jotka on muodostetu R-U-K-O-U-S-kirjaimista.

Tunne siitä kuinka
juuri sinä juuri minulle
valitsit ne sydämet korvalehdilleni
ja uniikit kielokorut, kauneimmat.
Ajatuksesi. Minulle.

Kultaa isoäidiltä,
jalokivi isovanhempien matkalta.
Omaa suunnittelua, meidän näköä
uniikki-kierräys-design.
Hyvän välittämistä sukupolville
nuori aviopari, vihkisormus.
Tästä tulee kaunis loppuelämä.

Onnenkantamoisia (pareittain ja kymmenittäin niitä riittää)

Nyt tuli kiva runotorstain haasteen aihe: Onnenkantamoinen. Siispä onnea etsien sekä nykyisistä ajatuksista että löytämästäni n. 10 v vanhasta runovihostani:)huomiona jälleen, että näistä on jokainen oma lyhyt kokonaisuutensa, toisistaan irrallaan. Missä sinun onnesi asuu?

Mitä on kaivata?
Sitä, että lumenpeitosta kupruileva
paljas pihlajanoksa
on minulle lehtiä, kukkia täysi -
vihertävän kuunvalon siivilöimä.

Matka aarteelle on geometrinen sarja
mutta toisaalta:
kaipuu lähenee ääretöntä.

Revontulet sydämeni ajatukset
yötaivaalla miettivät
kuinka tulla todeksi.

Sinä olet lamppu
minä töpselinkoto
ilman toisiamme
emme valaise.

Jos matkustamme yhdessä
kuumailmapallolla
pääsemme korkeammalle kuin yksin.
Onnemme heliumia.

Traktorinmunia pellonreunassa
Seulaset ja Kassiopeia yötaivaalla
lukulampun johto muuttanut
talveksi töpselinkotoon.

Taivaalla pilviä.
Sinä sanot:
"Sinistä joka välissä!"

Mitä lähempää katsot ristikkoa
sitä enemmän näyttää, että
siitä voisi työntääkin pään läpi.

Älä sano, ettei sinulle ole mitään.
Älä sano, ettei sinulla koskaan
tule mitään olemaan.
Sillä jos niin sanot, olet unohtanut
mitä on tärkeintä omistaa:
uskoa unelmiin.

Liiaan uusiin, hyvin eristettyihin ikkunoihin
ei synny jääkukkia.

Mitä tänään kirjoittaisin
kirjoittaisinko sokerimuurahaisen
kiemuraisen polun mehupullolta
sokeripurkille päin.
Sen asennoitumisesta elämään voisi
jotain pieni ihminen oppia.

Tänä yönä minä ymmärsin
hymykuoppien poskilla kuun
kolhuista, törmäyksistä syntyneen.

Ihastuminen ulottuu korvanlehtiin,
selkäpiin latvaan, poskipäiden ruskaan.
Vain rakkaus juurtuu sydämen multaan.

Valkopukuisilta
ei vaaditakaan "kyllä"
vaan "tahdon":
yrittää tavoitella.

Suurin rauha:
hampaidenpesu mökkilaiturilla.
Se puhdistaa.

Ja kun
sinua
ajattelen, piirtää
kynäni runon
kahden sydämen näköisen.
Ne heittävät parikuperkeikan.

Tässä minun sydämeni,
siinä rajallisesti kammioita.
Vain rakkaudelle niistä riittää,
- viha
se saa jäädä ilman.

Yhdeksäs vuosi yhdessä
sinä syöt kädestäni,
nauramme hupsuuksille.
Jaettu karkkiaski junassa kotimatkallamme.

Piirroksessani tikku-ukot
uivat käsipohjaa
yksi,kaksi,kolme - minä, sisko, veli.
Seassa polskivat riemuitsevat hymyt.

Arjen rattaat ja väärää aikaa

Runotorstaihaaste 4.10 jälkeiselle viikolle oli punaisesta pyörähäkkyräkuvasta, josta seurasi kahdenlaista ajatuksenjuoksua. Kuva lähteineen: http://runoruno.vuodatus.net/

Arjen rattaat,
punaisena viuhuva vauhti
kaikki rullaa paikallaan.
Kun otan kiinni ja pysäytän
hellällä kädellä ja silmällä
näen silloin kauneuden vasta.
Tässä kulkevat kulkuaan
päivämme, korvaamattomat.
Jollen vauhtia pysäytä
lentää säleiksi ja pirstaleiksi
arjen joka ainoa ratas.

Elän väärää aikaa, elänkö?
Väritöntä, en intohimoisen punasävyistä,
sävyisää, en entisaikaisen dramaattista.
Puukärryillä hulmuhelmoin torille tai juhliin
tahtojen taisteluiden, sydänten valloitusten aikakaudella.
Vai onko se kaikki jossakin nytkin?

Sitä väliä - tunnelmia Taize-viikonlopusta

Sitä väliä, että kyntilämeren aikaansaamiseksi tarvitaan ihmismeri.
Sitä väliä, että tuhannet äänet kertautuvat vahvemmin
katedraalin kupolista maan ääriin.
Sitä väliä, että enkeliposti kuuluuu meille kaikille tehtäväksi.
Ja sitä väliä, että vieraanvaraisuus on vastavuoroisuutta,
moni paikka maailmalla odottaa.
Sitä väliä, että jaettu ruoka maistuu paremmalta,
jaettu rukous levittää vahvemmin Kristuksen tuoksua.