Ikkuna ja liikahdus

Usein on mieleltämme verhottu
ettei terveys ja muu hyvä ole itsestäänselvää,
tuo fakta on poissa silmistä, poissa mielestä.
Kunnes yhtäkkiä verhot repäistään auki,
ja pelon viima osuu sydämeen saakka - -

Tämä vastoinkäyminen on ikkuna siihen, että tätä elämää voisi toisinkin elää.
Jos ei ole täydellistä, se ei tarkoita että kaikki on tosi huonosti.
Voisi olla armollinen,
siten pysyä pystyssä ja kulkea eteenpäin sen itselle asetetun riman ali.

Kuvittelemme, että tiedämme
montako lukkua tulevaisudenkuva sisältää,
jopa on selvä kuva luukkujen sisällöstäkin,
ensimmäisestä toiseen ja sitä seuraavaan haavejärjestyksessä.
Meillä on oikeasti vain se luukku, jonka tänään juuri olemme avanneet.

Liikuta mieltäni
liikuta ajatuksia, tunteita
Ole kanssani niin, että tunnen
eläväni

Vaikka voi tuntua, että pysähtynyt
on suunnitelmien eteneminen, jäissä ja mumissa
Jumalan suunnitelmat ovat aina kuitenkin liikkeessä

Syksyn ihkaensimmäinen osallistuminen runohaasteisiin

Jotain alkusyksyn tiukasta todellisuudesta kertoo, että blogin pitämiseen ei ole rahkeet riittäneet.
Uusi yritys taas tästä eteenpäin. Aina on hyvä aika aloittaa uudelleen.
Hyvä mieli tulvii sisimpään kun lukee runoja runotorstai-sivulta pitkästä aikaa.
Kiitos kanssarunoilijat!



Ajatuksia läpinäkyvä -sanahaasteesta ja vaahteranlehti-kuvahaasteesta (kaikki lyhyet runoni ovat erillisiä, eivät toisiinsa liittyviä)

Kaikki värit, kaikki elämänvaiheet,
Sinulla on antaa, Kaikkivaltias

Sanoista näkyvät tunteet läpi,
niin mitäänsanomattomuuksistakin.

Lapsi näkee sen, minkä aikuinen yrittää peittää.
Puoliso lukee kuin kirjaa avointa, mitä toinen koittaa piilottaa.
Totuutta ei voi näkymättömiin kätkeä, pois heittää.

Vaikka kymmenet vuodet minä sinut tuntisin,
eivät ajatuksesi muutu läpinäkyviksi minulle,
eivät ajatukseni sinulle.
Kertominen on ainoa sortumaton silta.

Välienselvittely tekee
erimielisyyksien muureista
läpinäkyviä.
Suu ja sydän puhtaana lopulta
läpikuljettavia.

Mitä runoista paistaa läpi, mitä asenteista lukemaan oppii?
Mitä rukoukset kuultavat, mitä yön unet heijastavat?

Jumala, rehellisyyden nimissä minun on
sanottava sinulle, etteivät suunnitelmasi
ole läheskään läpikuultavan kirkkaat minulle.
Enkä aina näe sanojesi, lupaustesi taakse,
siihen pisteeseen, jossa ne tulevat
kohdallani arkiseksi todeksi.
Herra, anna luottamuksen lukulasit,
tarpeeksi vahvat, plus-merkkiset.



Edellisiä haasteita: Olennainen ja muotoiltu

Kuin nämä puut olisi maalattu
kirkkain graffitein,
muotoiltu kauneuskilpailuihin.

Pikkusisarukseni puhaltavat kakun kynttilöitä,
jääkaapin ovessa magneettinen lause
"Perhe on tärkeä"
Olennaista on tämä.
Olennaista aika, jota jaamme yhdessä.

Miten arki muotoillaan kiireettömäksi?
Etsin vastausta kautta kantapään taas
kysymykseen välttämättömään.
Kuka sen muotoilee?
Puolestani tuskin kukaan muu.
Tehköön säännöllinen harjoitus lopulta mestarin.

Olennainen on aika, jonka viettää itsekseen.
Se muotoilee mielialan ja vireystilan niihin hetkiin,
jotka viettää toisten ihmisten kanssa.
Niin minusta tulee se minä, jonka muut minuna tuntevat.

Kynttilänvaloa ja hämäränhyssyhetkiä loppusyksyyn toivotan!

Pölyä (vaan ei hölynpölyä)

Pöly -runohaasteeseen seuraavilla runoelmilla tai ajatelmilla osallistun

Mitä me olemme
lopult ja viimen
tähtipölyä, tuhkaa vai tyhjyyttä
vai iankaikkisuus taivaassa - -

Niin usein puhutaan pinnallisista
kuten "kuka pyyhkisi pölyt" -
ei syväpuhdisteta sitä, mikä
elämässämme sitä tarvitsisi

Tuulettaminen on tarpeen
pölisee kun oikein pölisyttää
sisälle tulee raikasta, ympärille

Jätän sormenjälkeni tähän pölyyn
pian se peittyy uuteen kerrokseen
aikaa ei saa pysähtymään
mutta se ei tarkoita,
ettei pitäisi toimia nyt kun voi.

Kierrettä elämässäni

Samat aiheet, joista aina saamme vääntää.
Avioliitto on kierre, tutun turvallinen
ja kuitenkin vedät sanat suusta ja jalat alta
riidan jälkeen sanoessani ettemme ole täydellisiä,
elämä ei ole täydellinen, enkä minä ole täydellinen,
kierähdät syliin ottaen, toteat "aika lähellä kuitenkin"

Sama kalenterin täyttämisen kierre,
tutuksi käynyt pyörre, tai hurrikaani peräti
on haastetta itseni tyynnyttää:
yksi menoton ilta arkiviikkoon ainakin

Kierrän kasteluvuoroviikolla jo tutuksi tulleita kaupunkivilelmän laatikoita
iloiten silminnähtävästä kasvusta
- siitä, että muutosta maailmassa tapahtuu.

Opiskelussa on innostava kierre:
kun seuraava valmistuminen alkaa hieman häämöttää,
sitä alkaakin jo pohtia,
mitä seuraavaksi opiskelisi
josko yhtä aikaa ja rauhassa työtä, elämää
ja vuosien mittaan maisteriksi?

(4 erillistä runoa elämän eri alueilta syntyi siis kierre-haastesanasta)

kevään juhlia, tiskaavia toukkia, kivi kivessä ja virtaa

Viime viikkojen runohaasteisiin yhdistetysti osallistun

Kevään juhlat
ovat kolmet kauniit kaverihäät
ja oman hääpäivämme vietooa
Kevään juhlat ovat rohkeutta
suuria päätöksiä,
tosi tunteita ja tahdonvoimaa
päiviä, joista arki voimansa saa,
päiviä, joita ei koskaan voi unohtaa.

(runoja Risto Rasan Toukka tiskaa -runon innoittamana)

Toukan tiskatessa
lakaisee leppäkerttu
ja kirva kiillottaa lattioita
perhonen pyyhkii pölyjä
Auringonsäde tulee kyläilemään
putipuhtaaseen kevääseen
kirkkaankeltaiseen ja keveänvalkoiseen

Vilahdus ruskeaa koivunrungolla:
orava kuljettaa
ruokaostoksia kotiin.
Keittiössä kokkaan
katsoen sen perään.

(Kivi kivesssä -kuvahaasteen saattelemana)

Kivi kivessä
sinä ja minä
yhteen uurtuneet
pienempi kuvio suuremmassa kuviossa.

Kivi kivessä
ajatus runossa
runo päiväkirjassa
päiväkirja arkitohinassa
arkitohina elämässä.
Elämäni suunnitelmassasi.

Kivi kivessä, näetkö molemmat?
Vai vain suuren kuvion, kuten niin monet, niin usein?
Vai kenties pienet yksityiskohdat pelkästään?
Emme samaa totuutta sen kaikilta kanteilta, emme sitä, että
on kivi, jossa on kivi, joka on kivessä.

Virtaa -runohaaste

Aika virtaa
ohi vaikeiden asioiden
jälkeenpäin näen, että
reitissä kyllä oli luovittavaa,
mutta samalla: reitti oli selvä.

Virtaa ajatus, virtaa rukous, virtaa puhe
virtaa arjen sattumusten pysähtymätön vauhti
ja siinä sivussa
askelmittari pyykkikoneeseen
tavarat sinne tänne unohduksiin
väärät mausteet ruokiin
ja taas etsitään ja kummastellaan.
Miten arki virtaakaan omia uomiaan?

Huolehtimisesta vielä

Huolehtia-runohaaste

Huolen kantaminen harteillaan
on sen vastakohta, että
lepään tässä koko painollani.
Uskossa, toivossa,
ilossa, rauhassa,
rakkauden valossa.

Huolehdi omasta palastasi palapelissä,
älä muiden.
Kutsu joukkoon, mutta älä
runnomalla sovita toista.

Ruoste, kärsivällisyys ja armo

Viime viikkojen runohaasteiden yhdistelyä

RUOSTE

Hoida, vaali, ole lähellä
että huomaat muutokset
jos ne hiipivät ruosteen lailla - -

Ei kaikki vanheneminen ole rumaa
eikä kaikki muutos
ja toisaalta: sisin on sama
vaikka pinnalta sävy vaihtuu

Itsestäänselvänä pitäminen
ruostuttaa rakkauden, ystävyyden.
Salakavalasti tilanne etenee,
ellei sille tiettyjä esteitä tee
ja toista puolimatkaan vastaan mee.
Sinne sanojen ja tekojen askelin kun kulkee
niin välinpitämättömyydeltä portin sulkee.



KÄRSIVÄLLISYYS

Kärsivällisyys
on Pyhän Hengen hedelmä,
haastava tavoittaa,
mutta sen avulla
moni asia helpottaa

Onko olo kärsivämpi
kärsivällisellä vai kärsimättömällä?
Kärsiikö kysyäkään?

Jos tietää, ettei jokin asia lainkaan lopu
ja on muutettava vain
asennoitumistaan kun
olosuhteita, osapuolia ei voi
niin silloin kysyn, mistä sen
voiman löytää?

Mitä sanoo kärsivällinen itselleen, sydämelleen?
Kyllä se siitä? vai Kaikki aikanaan?
Vai huokaileeko vaan?



ARMO

Sitä saa, jos vaan
kykenee vastaanottamaan

Se usein itseä kohtaan unohtuu,
sen saa mielestäni joku muu,
ja melkein kirjoitan "ansaitsee"
mutta armon lahjana kukin availee.

Saat anteeksi.
Valkoinen kirkkaus.
Kaikki on hyvin.
Astu seuraava askel.
Näe Hyvyys.

Joka aamu on.
Kädet yhteen, pyyntö ja kiitos ylös.

Ruostumatonta terästä, lahoamatonta ikihonkaa?

Runotorstain valokuvahaaste (eri runoja)

Hautaa menneet,
anna niiden maatua.
Vielä kahleet ruostuvat auki
ja kerran olet vapaa, jos tahdot, jos...

Avaan veneen lukon, istun perään
sinä työnnät meidät rannasta
tyyni järvenselkä, kuljetan sormiani sitä myöten
Mummin vilkutus rannalta, taivaalla pilvihaituvia
Onnenhuokaus: on meidän mökkiloma!

Kaikki muuttuu, vanhenee, kuluu
et voi olla ruostumatonta terästä,
et lahoamatonta ikihonkaa
mutta sinä jätät jäljen silti
tämän maailman kokonaiskuvaan
ja etenkin monien elämän tarinaan.
Ja kaiken tärkeimpänä muista, että
on taivas, jossa sinulla ei aika lopu kesken - -

Miksei eroon pääse painajaisajatuksista?
Jotkut näkevät niitä unissa, toiset valveilla vankina.
Riittääkö se, että osaa sanoa itselleen: "nyt voisit lopettaa,
luota vähän, panikoi vähemmän, entä jos käykin hyvin?"

Jollei olisi mitään elämässä mikä sitoo ja mihin sitoudun, ei olisi minun tarinaani.
Tahdon kotini, ihmiseni, ammattini, elämänarvoni, uskoni, historiani, tulevaisuudensuunnitelmani..
Eivät ne sulje pois uudelle avointa seikkailuasennetta,
ne tekevät seikkailuista parempia:
on mihin palata, on mitä kaivata, on jotain omaa

Olennaista

Olennaista olette te,
elämäni kiintopisteet,
te sydämessäni asuvat.
Juuri te.
Matkojenkin takaa.

Asenne on se olennaisin,
että sen minkä tekee,
voisi tehdä levosta käsin
kunakin päivänä.
Lujasti luottaen.
Aivot tulessa, sydämessä tyyntä.

Oleminen on olennaista, ihmisyys.

Olemisessa ja säntäilemisessä
ei asu sama olemus.
odota, että sielu ehtii mukaan.

Hymy, eleet ja äänensävy on olennaista;
sanat puhuvat välillämme vain vähän.

Arjen arvokkaat rutiinit
ja se, että olemme toisillemme.
Se, että lupaus pysyy.
Yhteistä tämä päivä, mennyt ja unelmat.
Se, että liitämme kädet yhteen yhdessä,
kannattelemme toisiamme ja ennen kaikkea
olemme yhdessä Korkeimman kannateltavina.

tanssii

Kummat tanssivat kauniimmin
ajatukset vai tunteet?
Sooloja vai paritanssia?
Kuka astuu varpaille kenen?
Kumpi vie, kumpi seuraa?
Saako toinen toisesta tanssiseuraa?

Sujuu kuin salsa
tykittää menemään kuin reggaeton,
soljuu kuin valssi,
toimii kuin tango
- mikä se on?

Yhteinen arki on paljolti perusaskelta
ja että kannattelet kättäni
kun voimani hiipuu, nyit ylöspäin.
Silloin tällöin hymyilevä pyörähdys
kohokohtana promenadiaskelia yhteisesti sovittuja.
Helmat ilon hulmahdusta - -

Kun poljen pyörää
päivän ajatukset ripeästi
muodostavat rivitanssin
nopeatempoisen ja harmonisen

Tanssia kuin lapsi Fröbelinpalikoiden äärellä
antautuneesti hytkyen koko olemuksella
muuta näkemättä, kuulematta.
Ottaa hetki täysin palkein
ja vähintään samalla palolla
aloittaa taas seuraava ja seuraava kappale.

ja muistahan: eat, pray, love, dance & hope!

Lukossa? Onko se hyvä vai paha?

Tulevan vuoden matkakohteen ovet
ovat vielä toistaiseksi lukossa.
En näe sydämelläni
mitä lukee ensi vuoden avaimenperässä.
Ei vielä ole aika,
kaiken avain on kärsivällisyys.

Avioliitto on myönteinen lukko
joskus toki jumittuva, silti sydämenmuotoinen.
Tasapaino maan ja taivaan välissä.

Kehonosat lukkiutuneet toisiinsa,
toisiimme
eivät irtoa
enkä tahdokaan

Kai oli tarkoitus
kirjoittaa kirjoittamisen lukoista
kai oli - ja teenkin niin,
totuuden ollessa, että
kun arki, aikataulu, ajatuksenvirta
lukkiutuvat, runokin jumittuu
matkalla sydämestä ulos
paperille tanssahtelemaan

Asettaako menneisyys lukkoja:
tahdonko samaan paikkaan,
samantyyppiseen työhön,
tutut kielet, helpot haasteet?
Uskalluksen portin
tahdon koittaa pitää avoinna.

Loputtomiin helmiä

Kuvahaaste runotorstaissa loputtomasti eri värisiä pikkuhelmiä, sai mut tällaisiin erinäköisiin aatoksiin:

Loputtomiin, loppumattomiin
lupauksesi kestää, pitää
ikuisuuksiin, ikiaikaisuuksiin
hyvyytesi kasvaa, itää.
En tahdo unohtaa sitä,
en lohdutuksistasi mitään.


Voit nähdä mustaa ja valkoista
tai värikkään helmiäiskimalluksen havaita,
voit harmaan sävyihin katseesi kiinnittää,
vaan epäilen silloin elämä näkemättä jää - -


Kirppujen pallomeri
on askarteluhelmilaari
pikkkukirpulle helmet sen
ovat pikkutunneleita: meen, meen!


Jotkut ei näe metsää puolta,
jotkut ei kauneuden kokonaisuutta,
jotkut söisi kaiken kauniin,
jotkut möisi, tai siitä kaikesta
vetoa löisi (eikä voittoa odottaessa
nukkuisi öisin).




oma versio psalmi 139 jakeista 17-18

Sun pläänis on iha käsittämättömän siistit
ja niiden määrä on supermegaa,
ja jos mä meinaan rupee laskee niitä
ni enempihä niit on ku koko maailman
kaikis eri mestois pikkukivii
ja mä päätän et eiköhä se ollu siinä
ja tajuun et sä oot aina mun kaa
ja mä aina sun messis.

talven taikaa sydäntalvella ja muuta talvista ja sydämellistä, sekä Raul Roineen sadusta määritelmää runoilijalle :)

Pakkasssään aallot
virkkaavat pitsihelmat rantakiville.
Minä tanssahtelen ilosta
kulkiessani niiden ohitse.

Lumikiteiden kimmellys pakkasilmassa
taideteoksen taustamusiikkina
ensimmäiset titityyt.
Hiljennyn paikalleni
henkeäni haukkoen.

Varjoliitäjien ja retkiluistelijoiden
etenemisen harmoniaa
merenjäällä auringonhohteessa.
Saavat minut silmiäni siristelemään
ja hymyilemään vapaudentunteesta.

Sydämessäni ei ole talvipakkanen
vaan se laulaa ilosta,
niin monista syistä uskoa hyvään
se laulaa ja säkenöi lämpöä.

Sydäntalveen pehmeyttä ja väriterapiaa:
raitanuttua vauvalle Etiopiaan
pörrölapasia ystäville
sukkia tuttujen lapsille -
lämpöä ylle ja alle ja sydämeen saakka.

Teen aaltoviivaa jäähän
levitän käteni ja pyörähdän
olen osa tilataideteosta
luonnollisessa koossa
jättäen siihen omat teräsmerkkini.

Vaikka hyinen tuuli yrittää
valon sammuttaa, onnistu se ei,
valo taistelee,
värähdellen vahvistuu.

Vastaukset rukouksiin ovat valotuikkuja,
koko maailmma tuikkii kirkkauttasi pieninä kertomuksina - -

Anna voimaasi,
vääryyttä vastaan.
Anna voimaasi,
vaikenemista vastaan.
Anna voimaasi,
vaateliaisuuden liiallisuutta vastaan.
Anna voimaasi
valituskulttuuria vastaan.
Anna minulle voimaasi.
Anna minun olla
hyvyyden vahvuutta vastustamatta.


Luin Raul Roineen kokoelmaa "Satuja" (1990) ja sadussa Peukaloinen s. 84 Peukaloinen on Runon puutarhassa ja siinä on loistava runoilijoiden määritelmä, jonka näin tahdon blogiini liittää:

" Sanalla sanoen: täällä oli kaikki se kaunis ja ihmeellinen, josta tosi suuret runoilijat ovat kertoneet. Ja kesken kaiken kuiskaan sinulle, etteivät runoilijoita ole ainoastaan ne, jotkka kirjoittavat säkeitä, vaan kaikki, jotka johdattavat ihmisiä Hyvän, Kauniin ja Toden piiriin."