lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ruostumatonta terästä, lahoamatonta ikihonkaa?

Runotorstain valokuvahaaste (eri runoja)

Hautaa menneet,
anna niiden maatua.
Vielä kahleet ruostuvat auki
ja kerran olet vapaa, jos tahdot, jos...

Avaan veneen lukon, istun perään
sinä työnnät meidät rannasta
tyyni järvenselkä, kuljetan sormiani sitä myöten
Mummin vilkutus rannalta, taivaalla pilvihaituvia
Onnenhuokaus: on meidän mökkiloma!

Kaikki muuttuu, vanhenee, kuluu
et voi olla ruostumatonta terästä,
et lahoamatonta ikihonkaa
mutta sinä jätät jäljen silti
tämän maailman kokonaiskuvaan
ja etenkin monien elämän tarinaan.
Ja kaiken tärkeimpänä muista, että
on taivas, jossa sinulla ei aika lopu kesken - -

Miksei eroon pääse painajaisajatuksista?
Jotkut näkevät niitä unissa, toiset valveilla vankina.
Riittääkö se, että osaa sanoa itselleen: "nyt voisit lopettaa,
luota vähän, panikoi vähemmän, entä jos käykin hyvin?"

Jollei olisi mitään elämässä mikä sitoo ja mihin sitoudun, ei olisi minun tarinaani.
Tahdon kotini, ihmiseni, ammattini, elämänarvoni, uskoni, historiani, tulevaisuudensuunnitelmani..
Eivät ne sulje pois uudelle avointa seikkailuasennetta,
ne tekevät seikkailuista parempia:
on mihin palata, on mitä kaivata, on jotain omaa

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Olennaista

Olennaista olette te,
elämäni kiintopisteet,
te sydämessäni asuvat.
Juuri te.
Matkojenkin takaa.

Asenne on se olennaisin,
että sen minkä tekee,
voisi tehdä levosta käsin
kunakin päivänä.
Lujasti luottaen.
Aivot tulessa, sydämessä tyyntä.

Oleminen on olennaista, ihmisyys.

Olemisessa ja säntäilemisessä
ei asu sama olemus.
odota, että sielu ehtii mukaan.

Hymy, eleet ja äänensävy on olennaista;
sanat puhuvat välillämme vain vähän.

Arjen arvokkaat rutiinit
ja se, että olemme toisillemme.
Se, että lupaus pysyy.
Yhteistä tämä päivä, mennyt ja unelmat.
Se, että liitämme kädet yhteen yhdessä,
kannattelemme toisiamme ja ennen kaikkea
olemme yhdessä Korkeimman kannateltavina.