Aivan loistava alkaneen vuoden päätös : luen läpi vanhat blogirunoni ja alan tehdä uusia päivityksiä rennolla otteella silloin ja tällöin.
Viime kerrasta on 5,5 vuotta. Sinä aikana minusta on tullut äiti, maisteri, tietokirjailija ja olen ottanut pari uutta työnkuvaa haltuun, muun muuassa. Ruuhkavuosiksikin kutsutaan.
Lopulta kaikkineen olen varsin sama kuin kolmenkympin kynnykselläkin ja ennen sitä, tunnistan itseni vahvasti vuosien 2012-2015 kirjoituksistani.
Runojen äärellä olo om minulle sitä paljon puhuttua mindfullnessia, tietoisen hyväksyvän läsnäolon treenaamista. Sitä,mitä tarvitsen. Arjen henkireikä, hyvä hetki.
Tässä helmikuun alun ilona haikuja (ohje 5,7,5 tavua haiku-runossa)
Minä osaan jo
itsemyötätuntoa
ja harjoittelen.
Helpotus, keveys,
jakamisen huojennus.
Kiitos, kun olet.
Teekuppi käsissä -
höyry nousee ylöspäin,
minä pysähdyn.
Heitän löylyä.
Höyry nousee kiukaalta.
Huolet haihtuvat.
Kivien pinta
karhea ja rosoinen
hyppysissäni
Hengittelehän
havainnoiden hetkinen
hiljaa huokaisten.
Hiihto haaveissa:
uurtaa uraa, latua
umpihangessa.
Linnun viserrys
kotimatkan valoisuus
voiton puolella.
Kolmeviis vee nyt
miten voinkaan jo olla -
pysäytä aika.
Ikävä, kaipaus
sukua, ystäviä
kasvokkain nähdä.
Mietin mummia,
pääsisinpä haudalle.
Usein muistelen.
Kiitos työstäni,
palvelen ja teen hyvää,
itsellenikin.
Hääpäivämme pian:
kymmenen vuotta täynnä,
eka kymmenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti