lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kesän hetkiä, tusina runonmuotoisia ajatelmia


1.Kaislojen hymni tuulessa ja sateessa:

Joka lehdellä pisaroiden paino,
silti kurkotat korkeuksiin,
seisot ylväänä, yhä.
Vaikka kumartelet, et kaadu,
vaikka puhaltaa viima, et polvistu.
Lujan päättäväisesti suoristat ryhtisi,
palaat paikallesi ja jatkat.
Siskot, meitä on monta
vierekkäin voimakkaiksi varttuneita.
Suhinan keskellä kuiskaus:
"Luota, toivo, nouse taas!"

2.Nojaan pääni vanhaan hirsiseinään,
katson ylös, kohti hämähäkinseittejä,
suuria ja selkeitä kokonaisuuksia.
Yhtä ajan kanssa punon
ajatusteni kudelmia
valmiimmiksi.

3.Sade on todella verho
vain vähäsen läpinäkyvä.
Siitä, ja surullisen junnaavista ajatuksista
tekee mieli kysyä:
"Selkiytyykö koskaan?"

4.Joku rakensi ranta-aitan aidan,
joku seinään raapusti nimikirjaimet,
sydän paikallaan puursivat kumpikin.

5.Kaikki eivät ole luovuttaneet,
eivät golfaajat vastarannalla,
ei laitumen määkivä lammas,
ei varoitustaan toisteleva lintu.
Eivät nämä sadepilvet
eikä aviopari yhdessä ranta-aitan kuistilla.
Vaikka pysyisi paikallaan,
matka jatkuu.

6.Onko kyseessä sukupuu,
kodinlaajennus
vaiko keskeneräinen romaani?
En tiedä mitä ajattelit
tolppaan pistekirjoituksesi laatiessasi.

7.Tervaleppärivin katveessa
sinua katselen.
Katseesi kaukaisuudessa,
odotamme tulevaa.
On onni pysähtyä,
olla paikalleen pakotettuna.

8.Kaikki loppuu aikanaan,
ei mikään ole ikuista,
linnun lento, järvenpintaan putoilevat sadepisarat,
ei elämääni sisältyvä epävarmuus.

9.Taitekohdassa taas, taas,
ei ensimmäisessä, eikä toisessa,
joka kesä kai jonkinlaisessa ja nyt etenkin.
Kiitollinen olen tyyneydestä
tämän muutosten vuoden melskeessä.
Tulevaisuutta ei minun
tarvitse pelätä, ei epäillä,
sillä sinä olet vastassa siellä,
sinä odotat, ohjaat ja viet.

10.Se on se sama meri
vaikka vaihtaa väriään,
aaltokuvioitaan, lämpötilaa.
Se on se sama meri, lopulta.
Muista se, sinä pelokas,
sama ihmisten meri.

11.Haapa ja ruoko soittavat dueton.
Melon ohi,
korvat ja sydän avoinna.

12.Ennen viimeistä linja-autoa pääkaupunkiin
vielä viimeiset runot matkalta,
jotka olkoot runojen alkusoittoa tänä kesänä.
Hyvä ja Ikuinen, anna löytää jälleen
nämä hetket, kun runot saapuvat,
saavat tilaa, valtaavat mielen
tehden kaikenlaisista ajatuksista
toivontäyteisempiä.
Kauneudenkaipuuseen kurkottavia vedenjakajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti