Jäinen piha

 Kirjoitushaaste "Jäinen piha" (kaksi erillistä runoa)

Kaikki lipsuu otteesta

    kuin suksi jäisellä ladulla,

    kenkä liukkaalla piha-asfaltilla,     

    pyöränrengas irtosoralla.

Vain vähään voin vaikuttaa

    omiin tekoihini,

    siihen mihin huomiotani laitan,

    avunpyytämiseen - Jumalalta, läheisiltä.

Ja lopulta, siinä on kosolti, kyllin.

 

Liukas jäinen piha

on välillä ajatusteni pelikenttä.

Kompuroin, liukastun, nousen taas

ja vaihdan kulkusuuntaa.

Etsin kiinnekohtaa, johon asettautua.

On niin vaikea päättää. 

Aarre ja löytö

 Sanahaasteen "aarre ja löytö" tuotoksia (5 erillistä runoa)

Ruksi, risti, sateenkaari

ne ovat saman merkkinä

matkani kartalla:

jossain on aarre, 

olemassa löydettävä määränpää.

Uskallanko raottaa arkun kantta?

Entä jos petyn?

Onko kukaan aivan läpeensä aarre?

Kun ei etsi vaan lipuu vaan

voi tehdä löytöjä suurimpia.

Vanha valokuva-albumi.

Voi Aarteet.

Hymyä läpi kyynelten,

naurahdus seuraavan sivun löydölle.

Kaivamallako se löytyy?

Hiki hatussa?

Vai oikaisemalla selkä ja katse

taivasta kohden?

Hyvää ystävänpäivää ja laskiaista!

Rakkaus on...

Tämä runo on peräisin syyskuulta 2020,kiitollisuuden ajatelmia silloin arjestani. 

 Rakkaus on räiskäleet, 

isomummin meille paistamat. 

Rakkaus on sienisaalis, 

puolison kanssa outsattu ja paistettu. 

Rakkaus on runohetki töissä 

odottavan äidin lukiessa toiveistaan. 

Rakkaus on lujaa rutistava pikkuninja 

kesken aamuvenytyksen päälleni syöksyvä. 

Rakkaus on riippumatto 

kannattelemassa pappaa ja nelivuotiasta. 

Rakkaus on tähtientuike iltakävelyllä 

vertaistuellisen äitikaveripuhelun yllä. 

Rakkaus on naapuripapin siunaava käsi 

lapseni hiuksilla ehtoollisen aikana. 

Rakkaus on vastalöydetty aarrekeppi, 

nuorimman kummilapsen virnistäen,uskaltaen ojentama. 

Rakkaus on - joka päivä kunhan katsoo tarkkaan.

Helmihaikuja 2021

Aivan loistava alkaneen vuoden päätös : luen läpi vanhat blogirunoni ja alan tehdä uusia päivityksiä rennolla otteella silloin ja tällöin. 

Viime kerrasta on 5,5 vuotta. Sinä aikana minusta on tullut äiti, maisteri, tietokirjailija ja olen ottanut pari uutta työnkuvaa haltuun, muun muuassa. Ruuhkavuosiksikin kutsutaan. 

Lopulta kaikkineen olen varsin sama kuin kolmenkympin kynnykselläkin ja ennen sitä, tunnistan itseni vahvasti vuosien 2012-2015 kirjoituksistani. 

Runojen äärellä olo om minulle sitä paljon puhuttua mindfullnessia, tietoisen hyväksyvän läsnäolon treenaamista. Sitä,mitä tarvitsen. Arjen henkireikä, hyvä hetki. 

Tässä helmikuun alun ilona haikuja (ohje 5,7,5 tavua haiku-runossa) 

 

Minä osaan jo 

itsemyötätuntoa 

ja harjoittelen. 

 

 Helpotus, keveys, 

jakamisen huojennus. 

Kiitos, kun olet. 

 

Teekuppi käsissä - 

höyry nousee ylöspäin, 

minä pysähdyn. 

 

Heitän löylyä. 

Höyry nousee kiukaalta. 

Huolet haihtuvat. 

 

Kivien pinta 

karhea ja rosoinen 

hyppysissäni 

 

Hengittelehän 

havainnoiden hetkinen 

hiljaa huokaisten. 

 

Hiihto haaveissa: 

uurtaa uraa, latua 

umpihangessa. 

 

Linnun viserrys 

kotimatkan valoisuus 

voiton puolella. 

 

Kolmeviis vee nyt 

miten voinkaan jo olla - 

pysäytä aika. 

 

Ikävä, kaipaus 

sukua, ystäviä 

kasvokkain nähdä. 

 

Mietin mummia, 

pääsisinpä haudalle. 

Usein muistelen. 

 

 Kiitos työstäni, 

palvelen ja teen hyvää, 

itsellenikin. 

 

Hääpäivämme pian: 

kymmenen vuotta täynnä, 

eka kymmenen.

Lämpö, runotorstain kesähaaste

Viisi runoa lämmöstä

Lämmität varpaitani,
samalla sydäntäni.
Voit lukea sen suupielistä,
silmien pilkkeestä.
Tässä sylissä sulan, kehrään.

Riidan päätteeksi totetan:
"Elämä ei ole täydellistä,
minä en ole täydellinen."
Äänessäsi lämpöä, hymyilet:
"Aika lähellä kuitenkin."

Muistot lämmittävät,
jotkin niistä kutkuttavat kuumastikin
ja joukossa jokin aran polttava,
syvältä korventavakin.
Vain välinpitämättömyys olisi viileää - välimme eivät.
Sinulla on sata-asteinen, sataprosenttinen merkitys.

Olen tulisestikin puolustanut,
ja olet sinäkin.
Meitä, toinen toistamme, sitä mikä toiselle tärkeää,
tapaamme elää yhteistä arkea.
Kun tilanteiden kertaaminen ei
enää jälkeenpäin kiehuta,
tulee lämpimän varma olo:
tämä on mun ja meidän elämää.
Muut älkööt soppaamme sekoittako,
se on tällaisenaan
juuri sopivaa, ja ainutlaatuisen makuista.

Ajatus tulevista vuosista
samassa seurassa ja kuitenkin
eri kokoonpanolla jos se meille suodaan,
saa sydämeni hyppimään hengästymiseen saakka,
ja sieluni tanssahtaa ilosta ja jännityksestä.
On pian uusien, maailman lämpimimpien ajatusten aika?
Sanon sydämessäni: Tervetuloa syliemme lämpöön!
Saavu pian, kun aikasi on.

Kesän hetkiä, tusina runonmuotoisia ajatelmia

1.Kaislojen hymni tuulessa ja sateessa:

Joka lehdellä pisaroiden paino,
silti kurkotat korkeuksiin,
seisot ylväänä, yhä.
Vaikka kumartelet, et kaadu,
vaikka puhaltaa viima, et polvistu.
Lujan päättäväisesti suoristat ryhtisi,
palaat paikallesi ja jatkat.
Siskot, meitä on monta
vierekkäin voimakkaiksi varttuneita.
Suhinan keskellä kuiskaus:
"Luota, toivo, nouse taas!"

2.Nojaan pääni vanhaan hirsiseinään,
katson ylös, kohti hämähäkinseittejä,
suuria ja selkeitä kokonaisuuksia.
Yhtä ajan kanssa punon
ajatusteni kudelmia
valmiimmiksi.

3.Sade on todella verho
vain vähäsen läpinäkyvä.
Siitä, ja surullisen junnaavista ajatuksista
tekee mieli kysyä:
"Selkiytyykö koskaan?"

4.Joku rakensi ranta-aitan aidan,
joku seinään raapusti nimikirjaimet,
sydän paikallaan puursivat kumpikin.

5.Kaikki eivät ole luovuttaneet,
eivät golfaajat vastarannalla,
ei laitumen määkivä lammas,
ei varoitustaan toisteleva lintu.
Eivät nämä sadepilvet
eikä aviopari yhdessä ranta-aitan kuistilla.
Vaikka pysyisi paikallaan,
matka jatkuu.

6.Onko kyseessä sukupuu,
kodinlaajennus
vaiko keskeneräinen romaani?
En tiedä mitä ajattelit
tolppaan pistekirjoituksesi laatiessasi.

7.Tervaleppärivin katveessa
sinua katselen.
Katseesi kaukaisuudessa,
odotamme tulevaa.
On onni pysähtyä,
olla paikalleen pakotettuna.

8.Kaikki loppuu aikanaan,
ei mikään ole ikuista,
linnun lento, järvenpintaan putoilevat sadepisarat,
ei elämääni sisältyvä epävarmuus.

9.Taitekohdassa taas, taas,
ei ensimmäisessä, eikä toisessa,
joka kesä kai jonkinlaisessa ja nyt etenkin.
Kiitollinen olen tyyneydestä
tämän muutosten vuoden melskeessä.
Tulevaisuutta ei minun
tarvitse pelätä, ei epäillä,
sillä sinä olet vastassa siellä,
sinä odotat, ohjaat ja viet.

10.Se on se sama meri
vaikka vaihtaa väriään,
aaltokuvioitaan, lämpötilaa.
Se on se sama meri, lopulta.
Muista se, sinä pelokas,
sama ihmisten meri.

11.Haapa ja ruoko soittavat dueton.
Melon ohi,
korvat ja sydän avoinna.

12.Ennen viimeistä linja-autoa pääkaupunkiin
vielä viimeiset runot matkalta,
jotka olkoot runojen alkusoittoa tänä kesänä.
Hyvä ja Ikuinen, anna löytää jälleen
nämä hetket, kun runot saapuvat,
saavat tilaa, valtaavat mielen
tehden kaikenlaisista ajatuksista
toivontäyteisempiä.
Kauneudenkaipuuseen kurkottavia vedenjakajia.

Kuohkeutta ja yllätyksiä

Hyvin pitkästä aikaa Runotorstain haastesanojen äärellä, toivottavasti jälleen säännöllisemmin mukana :)

Pohdin toisinaan
missä on arjensietokykyni
ja onko sitä kylliksi - -
Olen unelmoija, haikailija,
yllätysten kaipuinen.
Osa niistä toteutuu
ja se tekee elämästäni
juuri sellaisen kuin se on

Sitä joskus jonain arkihetkenä miettii
onko elämä
lässähtänyttä
vailla mausteita,
vailla uunituoreutta, kuohkeutta
Ja kun asiaa tarkemmin katsoo,
on tämä näkökulma syytä kyseenalaistaa
ottaa arjen maku tarkempaan syyniin
sillä paljon on niin itsestäänselvää
ettei se muka maistu miltään
vaan mieti ruisleipää pitkän ulkomaanmatkan jälkeen

Kuohkean suuria masuja
on monella ystävällä
ja on heitä,
jotka ovat pettyneet monesti, monesti
etteivät uskalla paljon toivoa
sitä suurinta positiivista yllätystä

Se voi yllättää, miten eri vuodet
ovat omanlaisiaan teemavuosia:
viimeksi viidet häät,
kuluvana vuonna kolme kummilasta,
ja kenties ensi vuonna, kuka tietää
vaikkapa omat kaksoset?

Jos on kärsivällinen
ja jaksaa odottaa, ottaa rennosti, olla vaan
näkee kuinka arki-ilo paisuu
kuin pitsapohja tai sämpylätaikina

Sen tunteen voimakkkuus
voi minut, vierestä katsojankin, yllättää
mitä oma äiti tai isä
lapselle merkitsee,
ne maailman ikävöidyimmät sylit
ja hetki, jolloin sinne pääsee kiipeämään.

Maanjäristys ei voi olla yllättämättä,
vaikka se olisi vuosiakin ennusteesta myöhässä,
ei kukaan kykene kuvittelemaan
hetkeä jolloin maa katoaa jalkojen alta
ja katoaa ajatus turvallisesta katosta pään päällä