Rakkaus on...

Tämä runo on peräisin syyskuulta 2020,kiitollisuuden ajatelmia silloin arjestani. 

 Rakkaus on räiskäleet, 

isomummin meille paistamat. 

Rakkaus on sienisaalis, 

puolison kanssa outsattu ja paistettu. 

Rakkaus on runohetki töissä 

odottavan äidin lukiessa toiveistaan. 

Rakkaus on lujaa rutistava pikkuninja 

kesken aamuvenytyksen päälleni syöksyvä. 

Rakkaus on riippumatto 

kannattelemassa pappaa ja nelivuotiasta. 

Rakkaus on tähtientuike iltakävelyllä 

vertaistuellisen äitikaveripuhelun yllä. 

Rakkaus on naapuripapin siunaava käsi 

lapseni hiuksilla ehtoollisen aikana. 

Rakkaus on vastalöydetty aarrekeppi, 

nuorimman kummilapsen virnistäen,uskaltaen ojentama. 

Rakkaus on - joka päivä kunhan katsoo tarkkaan.

Helmihaikuja 2021

Aivan loistava alkaneen vuoden päätös : luen läpi vanhat blogirunoni ja alan tehdä uusia päivityksiä rennolla otteella silloin ja tällöin. 

Viime kerrasta on 5,5 vuotta. Sinä aikana minusta on tullut äiti, maisteri, tietokirjailija ja olen ottanut pari uutta työnkuvaa haltuun, muun muuassa. Ruuhkavuosiksikin kutsutaan. 

Lopulta kaikkineen olen varsin sama kuin kolmenkympin kynnykselläkin ja ennen sitä, tunnistan itseni vahvasti vuosien 2012-2015 kirjoituksistani. 

Runojen äärellä olo om minulle sitä paljon puhuttua mindfullnessia, tietoisen hyväksyvän läsnäolon treenaamista. Sitä,mitä tarvitsen. Arjen henkireikä, hyvä hetki. 

Tässä helmikuun alun ilona haikuja (ohje 5,7,5 tavua haiku-runossa) 

 

Minä osaan jo 

itsemyötätuntoa 

ja harjoittelen. 

 

 Helpotus, keveys, 

jakamisen huojennus. 

Kiitos, kun olet. 

 

Teekuppi käsissä - 

höyry nousee ylöspäin, 

minä pysähdyn. 

 

Heitän löylyä. 

Höyry nousee kiukaalta. 

Huolet haihtuvat. 

 

Kivien pinta 

karhea ja rosoinen 

hyppysissäni 

 

Hengittelehän 

havainnoiden hetkinen 

hiljaa huokaisten. 

 

Hiihto haaveissa: 

uurtaa uraa, latua 

umpihangessa. 

 

Linnun viserrys 

kotimatkan valoisuus 

voiton puolella. 

 

Kolmeviis vee nyt 

miten voinkaan jo olla - 

pysäytä aika. 

 

Ikävä, kaipaus 

sukua, ystäviä 

kasvokkain nähdä. 

 

Mietin mummia, 

pääsisinpä haudalle. 

Usein muistelen. 

 

 Kiitos työstäni, 

palvelen ja teen hyvää, 

itsellenikin. 

 

Hääpäivämme pian: 

kymmenen vuotta täynnä, 

eka kymmenen.

Lämpö, runotorstain kesähaaste

Viisi runoa lämmöstä

Lämmität varpaitani,
samalla sydäntäni.
Voit lukea sen suupielistä,
silmien pilkkeestä.
Tässä sylissä sulan, kehrään.

Riidan päätteeksi totetan:
"Elämä ei ole täydellistä,
minä en ole täydellinen."
Äänessäsi lämpöä, hymyilet:
"Aika lähellä kuitenkin."

Muistot lämmittävät,
jotkin niistä kutkuttavat kuumastikin
ja joukossa jokin aran polttava,
syvältä korventavakin.
Vain välinpitämättömyys olisi viileää - välimme eivät.
Sinulla on sata-asteinen, sataprosenttinen merkitys.

Olen tulisestikin puolustanut,
ja olet sinäkin.
Meitä, toinen toistamme, sitä mikä toiselle tärkeää,
tapaamme elää yhteistä arkea.
Kun tilanteiden kertaaminen ei
enää jälkeenpäin kiehuta,
tulee lämpimän varma olo:
tämä on mun ja meidän elämää.
Muut älkööt soppaamme sekoittako,
se on tällaisenaan
juuri sopivaa, ja ainutlaatuisen makuista.

Ajatus tulevista vuosista
samassa seurassa ja kuitenkin
eri kokoonpanolla jos se meille suodaan,
saa sydämeni hyppimään hengästymiseen saakka,
ja sieluni tanssahtaa ilosta ja jännityksestä.
On pian uusien, maailman lämpimimpien ajatusten aika?
Sanon sydämessäni: Tervetuloa syliemme lämpöön!
Saavu pian, kun aikasi on.

Kesän hetkiä, tusina runonmuotoisia ajatelmia

1.Kaislojen hymni tuulessa ja sateessa:

Joka lehdellä pisaroiden paino,
silti kurkotat korkeuksiin,
seisot ylväänä, yhä.
Vaikka kumartelet, et kaadu,
vaikka puhaltaa viima, et polvistu.
Lujan päättäväisesti suoristat ryhtisi,
palaat paikallesi ja jatkat.
Siskot, meitä on monta
vierekkäin voimakkaiksi varttuneita.
Suhinan keskellä kuiskaus:
"Luota, toivo, nouse taas!"

2.Nojaan pääni vanhaan hirsiseinään,
katson ylös, kohti hämähäkinseittejä,
suuria ja selkeitä kokonaisuuksia.
Yhtä ajan kanssa punon
ajatusteni kudelmia
valmiimmiksi.

3.Sade on todella verho
vain vähäsen läpinäkyvä.
Siitä, ja surullisen junnaavista ajatuksista
tekee mieli kysyä:
"Selkiytyykö koskaan?"

4.Joku rakensi ranta-aitan aidan,
joku seinään raapusti nimikirjaimet,
sydän paikallaan puursivat kumpikin.

5.Kaikki eivät ole luovuttaneet,
eivät golfaajat vastarannalla,
ei laitumen määkivä lammas,
ei varoitustaan toisteleva lintu.
Eivät nämä sadepilvet
eikä aviopari yhdessä ranta-aitan kuistilla.
Vaikka pysyisi paikallaan,
matka jatkuu.

6.Onko kyseessä sukupuu,
kodinlaajennus
vaiko keskeneräinen romaani?
En tiedä mitä ajattelit
tolppaan pistekirjoituksesi laatiessasi.

7.Tervaleppärivin katveessa
sinua katselen.
Katseesi kaukaisuudessa,
odotamme tulevaa.
On onni pysähtyä,
olla paikalleen pakotettuna.

8.Kaikki loppuu aikanaan,
ei mikään ole ikuista,
linnun lento, järvenpintaan putoilevat sadepisarat,
ei elämääni sisältyvä epävarmuus.

9.Taitekohdassa taas, taas,
ei ensimmäisessä, eikä toisessa,
joka kesä kai jonkinlaisessa ja nyt etenkin.
Kiitollinen olen tyyneydestä
tämän muutosten vuoden melskeessä.
Tulevaisuutta ei minun
tarvitse pelätä, ei epäillä,
sillä sinä olet vastassa siellä,
sinä odotat, ohjaat ja viet.

10.Se on se sama meri
vaikka vaihtaa väriään,
aaltokuvioitaan, lämpötilaa.
Se on se sama meri, lopulta.
Muista se, sinä pelokas,
sama ihmisten meri.

11.Haapa ja ruoko soittavat dueton.
Melon ohi,
korvat ja sydän avoinna.

12.Ennen viimeistä linja-autoa pääkaupunkiin
vielä viimeiset runot matkalta,
jotka olkoot runojen alkusoittoa tänä kesänä.
Hyvä ja Ikuinen, anna löytää jälleen
nämä hetket, kun runot saapuvat,
saavat tilaa, valtaavat mielen
tehden kaikenlaisista ajatuksista
toivontäyteisempiä.
Kauneudenkaipuuseen kurkottavia vedenjakajia.

Kuohkeutta ja yllätyksiä

Hyvin pitkästä aikaa Runotorstain haastesanojen äärellä, toivottavasti jälleen säännöllisemmin mukana :)

Pohdin toisinaan
missä on arjensietokykyni
ja onko sitä kylliksi - -
Olen unelmoija, haikailija,
yllätysten kaipuinen.
Osa niistä toteutuu
ja se tekee elämästäni
juuri sellaisen kuin se on

Sitä joskus jonain arkihetkenä miettii
onko elämä
lässähtänyttä
vailla mausteita,
vailla uunituoreutta, kuohkeutta
Ja kun asiaa tarkemmin katsoo,
on tämä näkökulma syytä kyseenalaistaa
ottaa arjen maku tarkempaan syyniin
sillä paljon on niin itsestäänselvää
ettei se muka maistu miltään
vaan mieti ruisleipää pitkän ulkomaanmatkan jälkeen

Kuohkean suuria masuja
on monella ystävällä
ja on heitä,
jotka ovat pettyneet monesti, monesti
etteivät uskalla paljon toivoa
sitä suurinta positiivista yllätystä

Se voi yllättää, miten eri vuodet
ovat omanlaisiaan teemavuosia:
viimeksi viidet häät,
kuluvana vuonna kolme kummilasta,
ja kenties ensi vuonna, kuka tietää
vaikkapa omat kaksoset?

Jos on kärsivällinen
ja jaksaa odottaa, ottaa rennosti, olla vaan
näkee kuinka arki-ilo paisuu
kuin pitsapohja tai sämpylätaikina

Sen tunteen voimakkkuus
voi minut, vierestä katsojankin, yllättää
mitä oma äiti tai isä
lapselle merkitsee,
ne maailman ikävöidyimmät sylit
ja hetki, jolloin sinne pääsee kiipeämään.

Maanjäristys ei voi olla yllättämättä,
vaikka se olisi vuosiakin ennusteesta myöhässä,
ei kukaan kykene kuvittelemaan
hetkeä jolloin maa katoaa jalkojen alta
ja katoaa ajatus turvallisesta katosta pään päällä

Ikkuna ja liikahdus

Usein on mieleltämme verhottu
ettei terveys ja muu hyvä ole itsestäänselvää,
tuo fakta on poissa silmistä, poissa mielestä.
Kunnes yhtäkkiä verhot repäistään auki,
ja pelon viima osuu sydämeen saakka - -

Tämä vastoinkäyminen on ikkuna siihen, että tätä elämää voisi toisinkin elää.
Jos ei ole täydellistä, se ei tarkoita että kaikki on tosi huonosti.
Voisi olla armollinen,
siten pysyä pystyssä ja kulkea eteenpäin sen itselle asetetun riman ali.

Kuvittelemme, että tiedämme
montako lukkua tulevaisudenkuva sisältää,
jopa on selvä kuva luukkujen sisällöstäkin,
ensimmäisestä toiseen ja sitä seuraavaan haavejärjestyksessä.
Meillä on oikeasti vain se luukku, jonka tänään juuri olemme avanneet.

Liikuta mieltäni
liikuta ajatuksia, tunteita
Ole kanssani niin, että tunnen
eläväni

Vaikka voi tuntua, että pysähtynyt
on suunnitelmien eteneminen, jäissä ja mumissa
Jumalan suunnitelmat ovat aina kuitenkin liikkeessä

Syksyn ihkaensimmäinen osallistuminen runohaasteisiin

Jotain alkusyksyn tiukasta todellisuudesta kertoo, että blogin pitämiseen ei ole rahkeet riittäneet.
Uusi yritys taas tästä eteenpäin. Aina on hyvä aika aloittaa uudelleen.
Hyvä mieli tulvii sisimpään kun lukee runoja runotorstai-sivulta pitkästä aikaa.
Kiitos kanssarunoilijat!



Ajatuksia läpinäkyvä -sanahaasteesta ja vaahteranlehti-kuvahaasteesta (kaikki lyhyet runoni ovat erillisiä, eivät toisiinsa liittyviä)

Kaikki värit, kaikki elämänvaiheet,
Sinulla on antaa, Kaikkivaltias

Sanoista näkyvät tunteet läpi,
niin mitäänsanomattomuuksistakin.

Lapsi näkee sen, minkä aikuinen yrittää peittää.
Puoliso lukee kuin kirjaa avointa, mitä toinen koittaa piilottaa.
Totuutta ei voi näkymättömiin kätkeä, pois heittää.

Vaikka kymmenet vuodet minä sinut tuntisin,
eivät ajatuksesi muutu läpinäkyviksi minulle,
eivät ajatukseni sinulle.
Kertominen on ainoa sortumaton silta.

Välienselvittely tekee
erimielisyyksien muureista
läpinäkyviä.
Suu ja sydän puhtaana lopulta
läpikuljettavia.

Mitä runoista paistaa läpi, mitä asenteista lukemaan oppii?
Mitä rukoukset kuultavat, mitä yön unet heijastavat?

Jumala, rehellisyyden nimissä minun on
sanottava sinulle, etteivät suunnitelmasi
ole läheskään läpikuultavan kirkkaat minulle.
Enkä aina näe sanojesi, lupaustesi taakse,
siihen pisteeseen, jossa ne tulevat
kohdallani arkiseksi todeksi.
Herra, anna luottamuksen lukulasit,
tarpeeksi vahvat, plus-merkkiset.



Edellisiä haasteita: Olennainen ja muotoiltu

Kuin nämä puut olisi maalattu
kirkkain graffitein,
muotoiltu kauneuskilpailuihin.

Pikkusisarukseni puhaltavat kakun kynttilöitä,
jääkaapin ovessa magneettinen lause
"Perhe on tärkeä"
Olennaista on tämä.
Olennaista aika, jota jaamme yhdessä.

Miten arki muotoillaan kiireettömäksi?
Etsin vastausta kautta kantapään taas
kysymykseen välttämättömään.
Kuka sen muotoilee?
Puolestani tuskin kukaan muu.
Tehköön säännöllinen harjoitus lopulta mestarin.

Olennainen on aika, jonka viettää itsekseen.
Se muotoilee mielialan ja vireystilan niihin hetkiin,
jotka viettää toisten ihmisten kanssa.
Niin minusta tulee se minä, jonka muut minuna tuntevat.

Kynttilänvaloa ja hämäränhyssyhetkiä loppusyksyyn toivotan!