tanssii

Kummat tanssivat kauniimmin
ajatukset vai tunteet?
Sooloja vai paritanssia?
Kuka astuu varpaille kenen?
Kumpi vie, kumpi seuraa?
Saako toinen toisesta tanssiseuraa?

Sujuu kuin salsa
tykittää menemään kuin reggaeton,
soljuu kuin valssi,
toimii kuin tango
- mikä se on?

Yhteinen arki on paljolti perusaskelta
ja että kannattelet kättäni
kun voimani hiipuu, nyit ylöspäin.
Silloin tällöin hymyilevä pyörähdys
kohokohtana promenadiaskelia yhteisesti sovittuja.
Helmat ilon hulmahdusta - -

Kun poljen pyörää
päivän ajatukset ripeästi
muodostavat rivitanssin
nopeatempoisen ja harmonisen

Tanssia kuin lapsi Fröbelinpalikoiden äärellä
antautuneesti hytkyen koko olemuksella
muuta näkemättä, kuulematta.
Ottaa hetki täysin palkein
ja vähintään samalla palolla
aloittaa taas seuraava ja seuraava kappale.

ja muistahan: eat, pray, love, dance & hope!

Lukossa? Onko se hyvä vai paha?

Tulevan vuoden matkakohteen ovet
ovat vielä toistaiseksi lukossa.
En näe sydämelläni
mitä lukee ensi vuoden avaimenperässä.
Ei vielä ole aika,
kaiken avain on kärsivällisyys.

Avioliitto on myönteinen lukko
joskus toki jumittuva, silti sydämenmuotoinen.
Tasapaino maan ja taivaan välissä.

Kehonosat lukkiutuneet toisiinsa,
toisiimme
eivät irtoa
enkä tahdokaan

Kai oli tarkoitus
kirjoittaa kirjoittamisen lukoista
kai oli - ja teenkin niin,
totuuden ollessa, että
kun arki, aikataulu, ajatuksenvirta
lukkiutuvat, runokin jumittuu
matkalla sydämestä ulos
paperille tanssahtelemaan

Asettaako menneisyys lukkoja:
tahdonko samaan paikkaan,
samantyyppiseen työhön,
tutut kielet, helpot haasteet?
Uskalluksen portin
tahdon koittaa pitää avoinna.

Loputtomiin helmiä

Kuvahaaste runotorstaissa loputtomasti eri värisiä pikkuhelmiä, sai mut tällaisiin erinäköisiin aatoksiin:

Loputtomiin, loppumattomiin
lupauksesi kestää, pitää
ikuisuuksiin, ikiaikaisuuksiin
hyvyytesi kasvaa, itää.
En tahdo unohtaa sitä,
en lohdutuksistasi mitään.


Voit nähdä mustaa ja valkoista
tai värikkään helmiäiskimalluksen havaita,
voit harmaan sävyihin katseesi kiinnittää,
vaan epäilen silloin elämä näkemättä jää - -


Kirppujen pallomeri
on askarteluhelmilaari
pikkkukirpulle helmet sen
ovat pikkutunneleita: meen, meen!


Jotkut ei näe metsää puolta,
jotkut ei kauneuden kokonaisuutta,
jotkut söisi kaiken kauniin,
jotkut möisi, tai siitä kaikesta
vetoa löisi (eikä voittoa odottaessa
nukkuisi öisin).




oma versio psalmi 139 jakeista 17-18

Sun pläänis on iha käsittämättömän siistit
ja niiden määrä on supermegaa,
ja jos mä meinaan rupee laskee niitä
ni enempihä niit on ku koko maailman
kaikis eri mestois pikkukivii
ja mä päätän et eiköhä se ollu siinä
ja tajuun et sä oot aina mun kaa
ja mä aina sun messis.

talven taikaa sydäntalvella ja muuta talvista ja sydämellistä, sekä Raul Roineen sadusta määritelmää runoilijalle :)

Pakkasssään aallot
virkkaavat pitsihelmat rantakiville.
Minä tanssahtelen ilosta
kulkiessani niiden ohitse.

Lumikiteiden kimmellys pakkasilmassa
taideteoksen taustamusiikkina
ensimmäiset titityyt.
Hiljennyn paikalleni
henkeäni haukkoen.

Varjoliitäjien ja retkiluistelijoiden
etenemisen harmoniaa
merenjäällä auringonhohteessa.
Saavat minut silmiäni siristelemään
ja hymyilemään vapaudentunteesta.

Sydämessäni ei ole talvipakkanen
vaan se laulaa ilosta,
niin monista syistä uskoa hyvään
se laulaa ja säkenöi lämpöä.

Sydäntalveen pehmeyttä ja väriterapiaa:
raitanuttua vauvalle Etiopiaan
pörrölapasia ystäville
sukkia tuttujen lapsille -
lämpöä ylle ja alle ja sydämeen saakka.

Teen aaltoviivaa jäähän
levitän käteni ja pyörähdän
olen osa tilataideteosta
luonnollisessa koossa
jättäen siihen omat teräsmerkkini.

Vaikka hyinen tuuli yrittää
valon sammuttaa, onnistu se ei,
valo taistelee,
värähdellen vahvistuu.

Vastaukset rukouksiin ovat valotuikkuja,
koko maailmma tuikkii kirkkauttasi pieninä kertomuksina - -

Anna voimaasi,
vääryyttä vastaan.
Anna voimaasi,
vaikenemista vastaan.
Anna voimaasi,
vaateliaisuuden liiallisuutta vastaan.
Anna voimaasi
valituskulttuuria vastaan.
Anna minulle voimaasi.
Anna minun olla
hyvyyden vahvuutta vastustamatta.


Luin Raul Roineen kokoelmaa "Satuja" (1990) ja sadussa Peukaloinen s. 84 Peukaloinen on Runon puutarhassa ja siinä on loistava runoilijoiden määritelmä, jonka näin tahdon blogiini liittää:

" Sanalla sanoen: täällä oli kaikki se kaunis ja ihmeellinen, josta tosi suuret runoilijat ovat kertoneet. Ja kesken kaiken kuiskaan sinulle, etteivät runoilijoita ole ainoastaan ne, jotkka kirjoittavat säkeitä, vaan kaikki, jotka johdattavat ihmisiä Hyvän, Kauniin ja Toden piiriin."

Joulun tunnelmia, ja vähän sinivalkoisia ajatuksia ja tonttujen aatoksia samaten

Kukkakaupun jouluruusu
ihan pieni, valkonuppuinen
seuranaan lähimetsän sammalta
ja koivuntuohesta lahjanyyttejä
musta peittyy allensa.

Sen myötä valkeanvihreää, toivorikasta syntymäjuhlaa!

Tunnelmia myös takavuosien joulunpunaisesta, nepalilaisesta, norsukuosisesta lahjapaperista:
Norsuja, tähtiä
tietäjien riemua
uskosta enkeleihin
ja lupaus pysyy.
Seimi on minuakin lähellä
saan uskolla katsoa
ja rakkaudella, toivolla.

Sinivalkoiset ajatukset (itsenäisyyspäivän läheinen runohaaste, jäi näköjään vihkoon eikä päätynyt blogiin asti)

Joululauluissa
paljon sinisävyä
valtavasti valkoisia välähdyksiä

Ajatuksissa myös
duurin kaipaus ja mollin riemu
rinnakkain soivat.

Kaipaus ja lohdutus,
erossaolo ja kohtaaminen.

(Tonttujen aatoksia -runohaaste)

Kuka kiltti on ollut
siitä tuskastumatta
kuka muistanut toista
kalenteriin kurkkimatta
kuka kultainen on joka kuussa
ei vain koska joulu on ovensuussa - -

ps. Joulurunot ovat haastavimmista haastavimpia, kuten muutkin juhlarunot! Haaveissa vielä joskus onnistua niitä saamaan monta (itselle) mieleistä aikaan :)

Vuosia kultaisia

Voit itse päättää
mihin ne värität
elämänjanallasi:
kauas taakse,
vielä kauemmas eteen
vai kenties juuri tähän näin,
suurin piirtein kohdalleen.

Jos olisikin syntynyt
Runotytön aikaan
olisiko kultainen kultaisempaa,
purppuran puna puhtaampaa?

Jos sen tunnistaakin, sen kultaisen vuoden
tummasta pilvestä, jolla
kultareunus kuitenkin,
joskus jälkeenpäin
häikäisevänä mieleen heijastuva?

Ei ole kultaisinta, kultaisempaa
mutta ehkä kuitenkin on:
uuden alku, taivaallisen hohteleva
lapsen ensi vuosi?

Kaikki kultaistuu
kaukaisten aikojen kaukoputkella,
nykyhetki on himmeä
vaikka kuinka zoomaisi.

Kultaiset vuodet kultaa kiitollisuus,
itsestäänselvänä pitäminen
harmaannuttaa elämän.
Huumori, muistelu, haaveilu
hopeahippusia.


ja jälkijunassa runo Mars-planeetallekin vielä:

Hei sinne!
Miten teilä rakkaus määritellään?
Ettehän tunne sanaa sota?
Asuuko onni teissä itsessänne?
Tanssitteko aina täysikuiden aikaan?
Mikä on teillä päin helleraja?
Laita valokuva vastauskirjeeseen!

"se minä nyt olen, niin minä olen" runomuunnelma talvisesta omakuvasta kesäiseen omakuvaan

Rannan hiekkainen paikka,
se minä nyt olen.
Sieluni kaislikossa enkelit kahlaa.

Huutomerkki,
niin minä olen.
Minne niin kiire kun aurinko kuun kohtaa.

Keltainen kajakki,
se minä olen.
Kymmenen ideaa melontaretkiin.

Aallonharja ja tyyntyvä ilta,
niin minä olen.
Itse saat päättää, ulappa
vai Kaskisaaren silta.

Kalliolta kurkkiva orvokki,
se minä olen.
Kesä on monelle tutkimusretken taikaa.

Ukkoskuuro mereltä, mutaa laiturin alla,
niin minä olen,

uneksin syksystä
ja siellä olen

puunlatvassa keikkuva
vaahteranlapsi, aurinkohapsi.

"Kesäinen omakuva" -muunnelma Jukka Itkosen runosta "Talvinen omakuva", joka on julkaistu Kuutanssi Runoja kasvaville -teoksessa (1999)sivulla 181 - kirjoitan sen tähän niin muunnelma aukeaa sen yhteydessä paremmin.Tämä osallistumisenani siis runotorstaihaasteeseen, jossa pohdinnan aiheena Shakespearen säkeet: "Millaista ainetta ja mitä olet: miljoonat varjot näen vierelläsi? Runomuunnelmatuotos syntyi yliopiston lasten- ja nuortenkirjalisuuden kurssin runoja käsittelevällä kerralla. Alla alkuperäinen Itkosen runo:

"Syrjäinen paikka
se minä olen.
Sieluni lumilla enkelit hiihtää.

Kysymysmerkki,
niin minä olen.
Minne niin kiire kun aurinko paistaa?

Tervatut sukset
ne minä olen.
Yhdeksän latua lumiseen metsään.

Mäki ja kumpare
niin minä olen.
Saat itse päättää, nousu vai lasku.

Nukkuva kukka
se minä olen.
Talvi on monelle ankaraa aikaa.

Sadepilvi ja multaa,
niin minä olen,

uneksin keväästä
ja siellä olen

varjossa kukkiva
auringon poika." (J. Itkonen, 1999)